"Prinssin käsky pani minut palaamaan", sanoi Fergus Edwardille ratsastusmatkalla Prestonista Pinkiehouseen. "Mutta luullakseni tiedät, miten tavattoman tärkeä meille tämä ylhäinen eversti Talbot on vankina. Hän on kaikkein mielestä parhaita upseereja punatakkisten joukossa; häntä pitää erikoisena ystävänään itse vaaliruhtinas, vieläpä Cumberlandin herttuakin, peljätty sankari, joka kutsuttiin Fontenoyn luona saavuttamistaan voitoista tänne nielemään meidät ylämaalaisraukat elävältä. Onko hän sinulle jutellut, miten St. Jamesin kirkonkellot soivat? Eikö? 'Käännyhän, Whittington', niinkuin entisaikaan Bowin kellot,"
"Fergus!" huudahti Waverley moittivasti.
"Enpä totta tosiaan tiedä, mitä sinusta tulee", vastasi Mac-Ivorin päällikkö, "sinuthan saa mikä uusi suunta tahansa käännetyksi. Täällä olemme nyt saaneet sellaisen voiton, jonka vertaista historia ei tunne — jok'ikinen elävä sielu ylistää käytöstäsi yläilmoihin asti — ja prinssi ihan ikävöi saadakseen sinua itseäsi kiittää — ja kaikki Valkean Ruusumme kaunottaret kumartelevat edessäsi — mutta sinä, tämänpäiväinen preux chevalier, istut siinä ratsusi selässä kyykkyisenä kuin mikäkin torimatami, naama niin murheisena kuin ruumissaatossa!"
"Minua surettaa eversti Gardiner poloisen kuolema: hän oli ennen hyvin ystävällinen minua kohtaan."
"Vaikkapa niinkin, sure pois viisi minuuttia' ja näytä sitte taas iloista puoltasi; hänen tämänpäiväinen kohtalonsa voi saavuttaa meidät huomenna. Lähinnä voittoa on kunniallinen kuolema paras; mutta se on sittenkin pis-aller, minkä suo mieluummin viholliselleen kuin itselleen."
"Eversti Talbot ilmotti minulle myös, että hallitus on minun tähteni vangituttanut sekä isäni että setäni."
"Kyllä me menemme niistä takuuseen, hyvä ystävä; Ferrara-miekkamme saa huolehtia heidän turvallisuudestaan. Tekisi mieleni nähdä sen joutuvan koetteelle Westminster-Hallissa!"
"Ei tarvita, he ovat jo taas vapaina rauhallisempaa takuuta vastaan."
"No miksi sitte jalo uljuutesi on niin kerrassaan lamassa, Edward? Luuletko vaaliruhtinaan ministerien olevan sellaisia kyyhkysiä, että näin ratkaisevana hetkenä päästävät vihollisensa irti, jos vaan uskaltaisivat tai voisivat niitä vankina pitää ja rangaista? Saat olla varma siitä, että niillä ei ole sukulaisianne vastaan mitään syytöstä, jolla voisivat heidän vankeuttaan pidentää, taikka he pelkäävät ystäviämme, vanhan Englannin reippaita ritareita. Kaikissa tapauksissa saat olla huoletonna omaistesi kohtalosta; kyllä me keksimme keinoja, millä saamme heille ilmotettua sinunkin turvallisuutesi."
Nämä perustelut saivat Edwardin vaikenemaan, vaikk'ei täysin rauhottumaan. Jo useita kertoja hän oli loukkaantunut siitä melkoisesta välinpitämättömyydestä, jota Fergus osotti niidenkin tunteita kohtaan, joista hän piti, jos nämä tunteet sattuivat olemaan epäsoinnussa hänen oman mielialansa kanssa, varsinkin silloin, jos ne häiritsivät häntä jonkun mieluisan suunnitelman toteuttamisessa. Fergus huomasikin toisinaan loukanneensa Waverleyn mieltä, mutta ollen aina puuhaamassa jotain mieleistään juonta, hän ei tullut kyllin tarkanneeksi, miten syvällinen tai pitkällinen toisen pahastuminen oli, niin että näiden pikkumaisten loukkausten uusiintuminen oli päässyt jossakin määrin laimentamaan nuoren vapaaehtoisen kiintymystä päällikköönsä.