"Joko olet pyytänyt paroonin suostumusta", kysyi Waverley, "tai Rosen?"
"Mitä varten? Jos olisin paronille puhunut asiasta, ennen kuin saan käyttää arvonimeäni, ei siitä olisi muuta tullut kuin harmillista väittelyä nimenmuutoksesta. Sitä vastoin tarvitsee minun Glennaquoichin earlina vaan ehdottaa hänelle, että rupeisin kantamaan hänen s——lin karhuaan ja saapaspihtiään kilvestä roikkumassa tai jossakin nimilevyssä tai ehkä erikoisessa lisävaakunassa jossakin paikassa, missä ei pääsisi omaa vaakunaani rumentamaan. Rose taas ei voisi minun ymmärtääkseni olla vastaan, kun hänen isänsä tyytyisi."
"Ehkäpä kuitenkin samalla tapaa, kuin sisaresi on minua vastaan, vaikka sinä tyydyt."
Fergus tuijotti häneen silmät leveällä, kuultuaan tuollaisessa edellytyksessä ilmenevän vertauksen; mutta varoi siihen antamasta vastausta, joka jo huulilla pyöri. "Kyllä me sen asian saisimme helposti autetuksi. Mutta kuuleppa nyt, miten kävi. Olin pyytänyt yksityistä puhelua, jollainen minulle täksi aamuksi myönnettiinkin. Sinut olin kutsunut tänne, aikoessani, narri kun olin, pyytää sinua sulhaspojaksi. No niin — minä esitän vaatimukseni — niitä ei väitetä kohtuuttomiksi — monesti uudistetut lupaukset ja myönnetty valtakirja — ne kaikki tunnustetaan oikeiksi. Siitä johtuvana luonnollisena seurauksena anon saada ruveta käyttämään valtakirjalla myönnettyä arvonimeä — silloin vedetään minua vastaan taas esille vanhat jutut C—n ja M—n kateudesta — minä kumoan tämän tekosyyn ja tarjoudun hankkimaan heidän kirjallisen myöntymyksensä, nojautuen siihen, että valtakirjani oli vanhempi kuin heidän tyhjänpäiväiset vaatimuksensa — totta vieköön, minä olisin kyllä saanut heidän suostumuksensa, vaikka se olisi miekan kärjessä ollut —. Mutta silloin tuli totuus ilmi! Hän uskalsi minulle vasten naamaa huomauttaa, ett'ei valtakirjastani toistaiseksi voinut olla puhetta, koska oli pelättävä sen katkeroittavan tuota viheliäistä raukkaa ja tyhjäntoimittajaa (tässä hän mainitsi oman klan'insa päällikkyydestä kilpailevan toverin nimen), jolla ei ole päällikön arvoon enempää oikeutta kuin minulla Kiinan keisariksi ja joka puolustelee pelkurimaista kammoansa sotatantereelle saapumista vastaan luulotellulla prinssin puolueellisuudella minun hyväkseni, vaikka jo parikinkymmentä kertaa on luvannut tulla mukaan. Jotta tuolle kurjalle olennolle ei enää jäisi pelkuruutensa puolustuskeinoa, pyysi prinssi minulta sellaista mieskohtaista palvelusta, ett'en tällä kertaa välittäisi oikeudenmukaisista ja järkevistä vaatimuksistani. Luota nyt näin ollen ruhtinaihin!"
"Siihenkö puhelusi prinssin kanssa päättyi?"
"Mitä vielä! Olin lujasti päättänyt, ett'en jättäisi hänelle mitään tekosyytä kiittämättömyyteensä, ja siksi mainitsin hänelle niin maltillisesti kuin suinkin saatoin — ihan vapisin, näet, raivosta — ne erikoiset syyt, joiden vuoksi olin pakotettu anomaan, että hänen kuninkaallinen korkeutensa antaisi minulle edes jonkun muun todistuksen uskollisuudestani ja alttiudestani, koska elämänonnen toiveet nykyään tekevät suureksi uhraukseksi sen, mitä muulloin olisin mitättömänä pitänyt. Sitten esitin hänelle koko suunnitelmani."
"No mitä prinssi siihen vastasi?"
"Mitäkö vastasi? Onpa hyvä, että on kirjotettu: 'Älä kuningastasi kiroo ajatuksissakaan!' Hän vastasi olevansa sydämellisesti iloinen siitä, että olin hänelle uskonut asiani, koska hänen siten oli mahdollista estää vielä katkerampi pettymys, sillä hän saattoi ruhtinassanalla vakuuttaa, että neiti Bradwardinen mieli on jo muuanne päin kääntynyt, jota liittoa hän oli sitoutunut auttamaan. 'Tähän katsoen, rakas Fergus', hän lausui armollisimmasti hymyillen, 'kun siis aikomanne naimisliitto on kaikkien mahdollisuuksien ulkopuolella, niin ei earlin arvonimen käyttämiselläkään liene mitään kiirettä.' Ja sitten hän poistui ja jätti minut planté là!"
"Entä mitä sinä teit?"
"Sanon sinulle, mitä olisin sillä hetkellä voinut tehdä — myydä nahkani pirulle tai vaaliruhtinaalle, kumpi vaan olisi kalliimman koston luvannut! Nyt olen kuitenkin taas tyyni. Kyllä minä tiedän, että hän aikoo naittaa Rosen jollekulle ranskalaiselle kätyrilleen tai irlantilaiselle upseerille. Mutta minäpä pidän heitä tarkasti silmällä. Varoa saa se mies, joka aikoo minut syrjäyttää! — Risogna coprirsi, signor!"