Evan Dhu esitti nyt kirjallisen raporttinsa, mutta Fergus viskasi sen vihaisesti syrjään. "Soisin taivaan nimessä", hän ärjyi, "että se vanha luola luhistuisi kasaan ja hautaisi alleen piirittäjänarrit ja puolustajaroistot! Luulet kai minua hulluksi, Waverley — jätä nyt meidät, Evan, mutta pysy saatavilla!"

"Eversti näkyy olevan ihan villissä", virkkoi mrs. Flockhart Evanin astuessa rappusia alas; "toivon vaan, että se tekee hänelle hyvää — hänen otsasuonensa ovat pullistuneet kuin piiskanvarsi: eikö hänen pitäisi jotakin nauttia?"

"Tavallisesti hän sellaisissa tapauksissa iskee jonkun suonta", vastasi ylämaalainen mahtipontisesti.

Kun vänrikki oli poistunut, malttoi päällikkö hieman mieltään. "Tiedän hyvinkin, Waverley", hän sanoi, "että eversti Talbot on saanut sinut senkin seitsemän kertaa kiroamaan liittoutumistasi meidän kanssamme; älä yritäkään kieltää, sillä tällä hetkellä olen vähällä kirota omankin osuuteni. Voitko uskoa, että kun tänä aamuna jätin prinssille kaksi anomusta, hän hylkäsi molemmat? Mitäs siihen sanot?"

"Mitä voisin sanoa", vastasi Waverley, "ennen kuin saan kuulla, mitä pyyntösi koskivat?"

"No mitä se asiaan kuuluu, mies? Sanoinhan jo, että minä itse ne pyynnöt tein! Minä juuri, jolle hän on enemmän velkaa kuin kelle tahansa kolmelle yhteensä, jotka ovat ruvenneet taistelemaan hänen puolestansa; sillä minähän panin koko puuhan toimeen ja sain kaikki Perthshiren miehet aseisiin, kun ei yksikään niistä tahtonut paikaltaan liikahtaa. Eihän kai ole luultavaa, että pyydän mitään perin järjetöntä, ja vaikka niin olisikin asian laita, olisi minun osalleni voitu tehdä pikku poikkeus. Kyllä sinä saat kuulla kaikki, sillä nyt hengitän taas jo vapaammin. Muistat kai earlin valtakirjani? Se on jo useita vuosia vanha, silloisista palveluksista kirjoitettu; enkä luulisi ansioitteni myöhempien toimieni vuoksi ainakaan vähentyneen. No niin, Waverley, minä en mokomasta earlinarvosta välitä enempää kuin sinä tai mikä filosofi tahansa, sillä minun mielestäni on sellaisen klan'in kuin Sliochd nan Ivor'in päällikkö paljoa ylempi mies kuin mikään skotlantilainen earl. Mutta minulla on ihan erikoinen syy tavotella tuota kirottua arvonimeä juuri nykyään. Ota huomioon, näet, että sattumalta sain tietää prinssin yhä yllyttävän Bradwardinen vanhaa paroonipöhköä julistamaan perinnöttömäksi miespuolisen perillisensä eli parinkymmenen haaraantumisen läpi lasketun serkkunsa, joka on päällikkönä Hannoverin vaaliruhtinaan kaartissa, ja testamenttaamaan tilansa sievälle pikku ystävällesi Roselle. Ja kun hänen kuninkaansa ja ylin herransa näin tahtoo ja käskee, niin vanha parooni näkyy mukautuvan tähän tuumaan."

"Mitenkäs sitte käy alamaisvelvollisuuden osottamisen?"

"Hitto vieköön mokomat velvollisuudet! Rose saa vaikka riisua kuningattaren kengän kruunauspäivänä tai tehdä muuta hullutusta. Mutta kun Rose Bradwardine olisi minulle varsin sopiva kauppa, ellei hänen isänsä niin naurettavasti suosisi miespuolista perillistään, niin juolahti mieleeni, ett'ei enää olisi muuta varsinaista estettä kuin että parooni tahtoisi vävyllään olevan Bradwardinen nimen — mikä taas, kuten tiedät, on minun oloissani mahdotonta — ja että tämä este voitaisiin kiertää, jos saan tuon arvonimen, johon minulla on niin pätevä oikeus ja joka tietysti poistaisi vaikeudet. Jos Rose sitten, isänsä kuoltua, perii myös Bradwardinen viskountessin arvonimen, sitä parempi; minulla ei olisi mitään sitä vastaan."

"Mutta minulle on aivan odottamatonta, että sydämesi on kiintynyt neiti Bradwardineen; sitäpaitsi sinä yhä ivailet hänen isäänsä."

"Hyvä ystävä, minussa on neiti Bradwardinea kohtaan juuri sen verran mieltymystä, kuin tulevalle puolisolleni ja lasteni äidille mielestäni on tarpeellista. Hän on hyvin sievä ja ymmärtäväinen tyttö, ja hänen perheensä on epäilemättä alamaan etevimpiä; kun Flora häntä vielä hieman opettaa ja neuvoo, tulee hänestä hyvinkin näpsä nainen. Mitä taas isään tulee, niin onhan hän omituinen ja lisäksi aika hullunkurinen; mutta hän on läksyttänyt Sir Hew Halbertia, rakasta Balmawhapplen lairdi-vainajaa ja muita niin tuntuvasti, ett'ei kukaan uskalla hänelle nauraa, joten hänen hullunkurisuutensa siis on jotenkin mitätön. Toistan vieläkin, koko maailmassa ei olisi ollut mitään estettä — ei ainoatakaan. Minä olin jo suunnitellut koko jutun ihan valmiiksi."