Vaikka Waverley harvoin ratsasti, talutti hänen palvelijansa hänen varalleen aina satuloittua hevosta sen pataljoonan jälkijoukossa, johon hän kuului. Mutta ollessaan nyt julmistuneena entisen ystävänsä järjettömästä ja vallanhimoisesta kohtelusta hän jäi kolonnan taakse ja nousi ratsunsa selkään, aikoen hakea Bradwardinen paroonin, jolta pyytäisi lupaa päästä vapaaehtoisena hänen ratsujoukkoonsa, pysymättä enää Mac-Ivorin rykmentissä.
"Kylläpä minulle olisi koittanut ihana aika", arveli hän, päästyään ratsun selkään, "jos olisin joutunut niin läheiseen sukulaisuuteen tuollaisen ylpeän, itsekkään ja intohimoisen miekkosen kanssa. Eversti! — mitä vielä, generalissimus hänestä olisi pitänyt tehdä. Mokoma kolmen, neljän sadan miehen päällikkö! Hänen ylpeytensä riittäisi tataarien khaanille — suursulttaanille — vaikka itse suurmogulille! Onpa hyvä ollakseni, kun hänestä pääsin. Vaikka Flora olisi enkeli, toisi hän mukanaan kunnianhimossa ja pöyhkeydessä Luciferin vertaisen!"
Parooni, jonka oppineisuus — kuten Sanchon sukkeluudet Sierra Morenassa — harjotuksen puutteessa alkoi homehtua, suostui ilolla Waverleyn tarjoukseen ruveta palvelemaan hänen rykmentissään, toivoen siten saavansa taas tilaisuutta mainitun ominaisuutensa käyttämiseen. Kuitenkin koetti tämä hyvänluontoinen vanha herra saada aikaan sovintoa entisten ystävysten kesken. Fergus ei välittänyt hänen muistutuksistaan, vaikka näytti niitä tarkasti kuuntelevan; Waverley taas ei käsittänyt, miksi juuri hänen olisi ensiksi pitänyt uudistaa ystävyyttä, jonka päällikkö oli niin aiheettomasti rikkonut. Parooni esitti asian sitte prinssille, joka tahtoi estää riitaisuuksia syntymästä pienessä armeijassaan ja lausui tahtovansa itse muistuttaa eversti Mac-Ivorille tämän käytöksen järjettömyyttä. Mutta sotaretken kiireessä kului pari päivää, ennen kuin hän jouti käyttämään aiottua vaikutusvaltaansa.
Sillä välin Waverley käytti hyödyksi niitä tietoja, joita oli Gardinerin rakuunarykmentissä saanut, ja oli paroonille avuksi jonkunlaisena ajutanttina. "Parmi les aveugles un borgne est roi" (sokeilla on toissilmä kuninkaana), tietää muuan ranskalainen sananlasku; ja ratsuväki, johon kuului pääasiassa vaan alamaan aatelismiehiä, näiden vuokraajia ja palvelijoita, rupesi pitämään hyvin suuressa arvossa Waverleyn taitoa ja samalla häntä itseäänkin. Tähän oli syynä etenkin se tyydytys, jota ratsumiehet tunsivat siitä, että ylhäinen, hieno englantilainen vapaaehtoinen oli luopunut ylämaalaisten rykmentistä ja heihin liittynyt; sillä ratsu- ja jalkaväen välillä oli vireillä salainen kateus, joka ei johtunut ainoastaan palveluksen erilaisuudesta, vaan enimmäkseen siitä, että useimmat ratsu-upseerit, asuen lähellä ylämaita, olivat toisinaan olleet riidassa läheisten heimojen kanssa ja kaikki nyt kateellisin silmin näkivät ylämaalaisten ilmeisesti yrittävän toisten kustannuksella esiintyä kelvollisempina ja tarpeellisempina prinssin palveluksessa.
XLIII.
Sekamelska kuningas Agramantin leirissä.
Waverleyn tapana oli toisinaan ratsastaa hieman syrjään pääjoukosta katsellakseen jotakin merkillistä esinettä, joka matkan varrella kiinnitti hänen huomiotaan. Oltiin juuri Lancashiressa, kun hän huomattuaan vanhan linnamaisen maalaishovin jätti skvadroonan puoleksi tunniksi, tarkastellakseen rakennusta ja tehdäkseen siitä piirroksen. Hänen ratsastaessaan käytävää pitkin takaisin tuli vänrikki Maccombich häntä vastaan. Tämä mies oli ruvennut jonkunverran kunnioittamaan Edwardia siitä päivästä alkaen, jolloin ensiksi oli hänet Tully-Veolanissa nähnyt ja sitten ylämaihin saattanut. Hän näytti kuljeskelevan täällä ikäänkuin tavatakseen sankarimme. Ohitse mennessään hän kuitenkin lähestyi vaan Waverleyn jalustinta eikä muuta virkkanut kuin: "varokaa!" Sitten hän kiireesti poistui, karttaen enempää puhelua.
Hämmästyneenä tästä viittauksesta Waverley seurasi silmillään sitä suuntaa, jonne Evan Dhu oli lähtenyt, ja näki tämän katoavan puiden sekaan. Hänen palvelijansa, Alick Polwarth, joka oli mukana, katsoi myös ylimaalaisen jälkeen, ratsasti sitte herransa viereen ja sanoi:
"Vieköön minut vaikka hitto, jos uskon henkenne sir, olevan turvassa näiden ylämaalaisten roistojen joukossa."
"Mitä sillä tarkotat, Alick'?" kysyi Waverley.