"Hiljaa, mies, tai punatakit kuulevat. Koko illan ne ovat pysäyttäneet jok'ikisen, joka vaan on kulkenut kapakan ohitse, pakottaen raastamaan tavaroitaan ja vaunujaan. Tule sisään isän luo tai sinun käy hullusti."
"Hyvä viittaus", tuumi Waverley ja seurasi tyttöä pienen puutarhan lävitse tiililattiaiseen keittiöön, jossa nainen koetti sammuvasta tulesta sytyttää tikkua ja sillä kynttilää. Heti kun oli Edwardin nähnyt, pudotti hän kynttilän maahan ja huusi kimeästi: "Voi, isä, isä!"
Pian saapui isä paikalle — roteva, vanha talonpoika nahkahousuissa, sukattomissa saappaissa, ollen juuri vuoteelta noussut; muita vaatteita oli hänen yllään vaan Westmorelandin valtiomiehen kotitakki — nimittäin paitansa. Vasemmassa kädessä oleva kynttilä antoi hänen olennostaan selvän kuvan; oikeassa hän heilutteli uunirautaa.
"Mikä hätänä naikkosella?"
"Voi!" huusi tyttö parka, melkein suonenvetoisesti hytkyen, "luulin tuota Ned Williamsiksi — mutta se onkin levättimiehiä."
"Mitä hemmettiä sinä yöllä rehkit Ned Williamsin kanssa?" Tähän kysymykseen, joka onkin helpompi tehdä kuin vastata, ei punaposkisella tytöllä ollut muuta vastinetta kuin nyyhkytystä ja kätten vääntelemistä.
"Entäs sinä, miekkonen, tokko tiedät, että täällä on rakuunia? Tiedätkö, häh? Liistävät kallosi kuin nauriin, kuuletko?"
"Tiedän henkeni olevan suuressa vaarassa", sanoi Waverley, "mutta jos voitte minua auttaa, palkitsen runsaasti. En ole skotlantilainen, vaan onneton englantilainen aatelismies."
"Olet tai et", vastasi kunnon talonpoika, "olisin vaan suonut sinun pysyvän toisella puolella ovea, mutta kun kerta siinä olet, niin ei Jacob Jobson sinua kavalla; levättimiehet olivat hauskaa väkeä eivätkä ne täälläkään mitään pahempaa eilen tehneet." Sitten hän alkoi toimittaa sankarillemme jotakin syötävää ja valmistaa yösijaa. Pian roihusi uunissa tuli, jonka loistoa kuitenkin estettiin ulkoa näkemästä. Talonpoika leikkasi kappaleen liikkiötä ja Cicely ryhtyi heti paistamaan: sillä välin toi isä aterian lisäksi parasta oluttaan. Nyt päätettiin, että Edward jäisi sinne kunnes sotaväki seuraavana aamuna olisi lähtenyt muualle. Sitten hänen olisi vuokrattava tai ostettava talosta hevonen ja pyrittävä lyhintä tietä ystäväinsä luo. Puhdas, vaikka karkea vuode korjasi hänet huostaansa tämän onnettoman päivän vaivoista.
Aamulla saatiin tietää, että ylämaalaiset olivat poistuneet Penrithistä, marssien nyt Carlislea kohti; että Cumberlandin herttua jo oli vallannut Penrithin ja että hänen osastojaan oli liikkeellä maanteillä joka taholla. Yritys päästä huomaamatta pakoon olisi ollut pelkkää mieletöntä rohkeutta. Ned Williams — oikea Edward — saapui nyt Cicelyn ja isän kutsumana neuvotteluun. Kun Ned ehkä ei oikein välittänyt suvaita kaunista kaimaansa liian kauvan samassa talossa mielitiettynsä kanssa, esitti hän muka vastaisten erehdysten välttämiseksi, että Waverley vaihtaisi sotilaspukunsa tavallisiin maalaisvaatteisiin ja lähtisi hänen kanssaan isänsä taloon Ulswaterin lähelle, jossa saisi häiritsemättä oleskella, kunnes sotaliikkeet tällä seudulla lakkaisivat panemasta hänen lähtöään vaaraan. Myöskin määrättiin se maksu, joka Waverleyn olisi suoritettava isäntä Williamsille, jos aikoisi asua siellä niin kauvan, että turvassa voisi matkustaa kotiinsa. Summa oli vaatimaton; nämä rehelliset ja yksinkertaiset ihmiset eivät Edwardin avuttomassa tilassa nähneet mitään aihetta nylkemiseen.