"No niin, kyllähän me tänne saavuimme onnellisemmilla enteillä — esimerkiksi viime marraskuussa, kun rinnatusten marssimme kaupunkiin ja hinasimme valkean lipun näiden vanhain tornien huippuun. Mutta silti en rupea ruikuttamaan, kun onni on kääntynyt vastaiseksi. Tiesinhän hyvinkin, kuinka uhkarohkeassa yrityksessä olin mukana. Aikani on nyt muuten täpärällä — puhukaamme siis asioista, jotka ovat tärkeämpiä. Kuinka on prinssin laita? Pääsikö hän verikoirilta pakoon?"
"Pääsi kyllä; hän on turvassa."
"Jumalan kiitos! Kerro nyt lähemmin hänen pakoretkestään!"
Waverley kertoi hänelle tämän merkillisen jutun, mikäli se silloin jo oli tiettynä, ja Fergus kuunteli innostuneena. Sitten hän kyseli muidenkin ystäväinsä kohtaloa, varsinkin oman klan'insa vaiheita. Tämä oli joutunut vähemmän kärsimään kuin useat muut heimot, sillä Ferguksen vangitsemisen jälkeen olivat hänen miehensä hajaantuneet ja palanneet kotiseuduilleen, joten kapinaa lopullisesti kukistettaessa heitä ei enää tavattu aseissa eikä siis kovin ankarasti kohdeltu. Tieto tästä tuotti Fergukselle suurta tyydytystä.
"Sinä olet rikas, Waverley", sanoi hän, "ja jalomielinen. Jos saat joskus kuulla näitä köyhiä Mac-Ivorin miehiä ahdistettavan, niin muista olleesi kerran itsekin niiden puvussa ja siten tulleesi ikään kuin tämän suvun ottopojaksi. Parooni tuntee kyllä tapamme ja lähellä asuen voi sinulle ilmottaa, milloin on aika esiintyä heidän suojelijanansa. Tahdotko sen luvata viimeiselle Vich Ian Vohrille?"
Kuten lukija tajuaa, antoi Edward sen takeeksi kunniasanansa, jonka hän sitte täyttikin niin loistavasti, että hänen muistoaan vielä nytkin siunataan Glennaquoichissa.
"Jospa voisin", jatkoi Fergus, "sinulle luovuttaa myös oikeuteni näiden yksinkertaisten ja urheiden miesten rakkauteen ja kuuliaisuuteen — tai jospa minun olisi onnistunut edes suostuttaa Evan anomaan määrätyillä ehdoilla armoa ja sitte olemaan sinulle parhaana uljaimpana, alttiimpana — —" Tässä hänet keskeytti kyynelvirta, jota hänen oma kohtalonsa ei saanut vuotamaan, mutta joka nyt kasvinveljeä ajatellessa valui herkkänä.
"Mutta sille ei mitään mahda", hän jatkoi hieman tyynnyttyään. "Sinä et voi olla Vich Ian Vohr; nämä kolme loihtusanaa ovat ainoa Sesam, aukene heidän tunteittensa saavuttamiseksi ja Evan poloisen on seurattava minua kuolemaan, kuten koko elämänsäkin ajan oli mukanani."
"Niinpä todellakin", sanoi Maccombich nousten lattialta, jolla oli niin hiljaa levännyt, ett'ei Edward hämärässä ollut häntä huomannut. "Eikä Evan koskaan ollut parempaa kohtaloa toivonutkaan kuin saada kuolla päällikkönsä kanssa."
Naputus ovelle ilmotti rippi-isän saapuneen, ja Edward poistui siksi aikaa, jolloin pappi antoi vangeille viimeiset lohdutukset katolisten kirkonmenojen mukaan. Hetken kuluttua hänet taas päästettiin sisään, ja samalla tuli sotamiesten saattamana seppä irrottamaan vangeilta kahleet.