"Niin", lausui Waverley, irrottaen kokardin hatustaan, "kuningas, joka minulle tämän arvomerkin antoi, on suvainnut ottaa sen takaisin sellaisella tavalla, mikä jättää vähäiset syyt kaivata hänen palvelustansa."
"Oi, kiitän Jumalaa siitä!" huudahti intoilija. "Jospa sokeudessaan kohtelisivatkin samalla halpamaisuudella jokaista kunniallista miestä, jotta minun tarvitsisi huokailla vähemmän, kun taistelu lähenee!"
"Ja nyt, sisko", sanoi päällikkö, "aseta hänen kokardinsa sijalle toinen, väriltään helakampi. Olihan muistaakseni ennen vanhaan tapana, että naiset asestivat ja lähettivät ritarinsa loistaviin mainetöihin."
"Ei ennen kuin seikkaileva ritari oli punninnut asiansa oikeuden ja vaarat, Fergus", vastasi Flora. "Mr. Waverley on tälläerää liiaksi kiihdyksissään, voidakseni pakotella häntä tärkeään päätökseen."
Waverley oli puolittain levoton ajatellessaan, että hän ottaisi nyt käyttääkseen merkkiä, jota kuningaskunnan enemmistö piti kapinallisena; mutia hän ei sentään voinut salata mielenkarvautta, mitä tunsi kylmäkiskoisuudesta, jolla Flora torjui veljensä vihjauksen. "Miss Mac-Ivor ei näy pitävän ritaria rohkaisunsa ja suosionsa arvoisena", virkahti hän hiukan katkerasti.
"Sitä kyllä, mr. Waverley", vastasi hän herttaisesti. "Miksi kieltäisin veljeni arvoisalta ystävältä lahjan, jota jakelen hänen koko klan'illeen? Mitä kernaimmin hankkisin jokaisen kunnon miehen palvelemaan samaa asiaa, jolle veljeni omistaa elämänsä. Mutta Fergus on ryhtynyt puuhiinsa avosilmin. Hän on kätkyeestä asti antautunut tehtävään, joka on hänelle pyhänä kutsumuksena, vaikkapa se hänet vaatisi hautaan. Mutta teille mr. Waverley, on maailma vielä niin uusi; olette niin kaukana kaikesta ystävien neuvosta ja vaikutuksesta; miten siis saattaisinkaan — ja vieläpä äkillisen suuttumuksenne hetkenä — toivotella syöksyvänne suin päin noin epätoivoiseen yritykseen?"
Fergus ei ymmärtänyt tällaista hienotunteisuutta, vaan mitteli lattiaa huultaan purren ja sanoi sitte väkinäisesti hymyillen: "No niin, siskoseni, jätänpä sinut uuteen toimeesi, laillisen hallitsijasi ja hyväntekijäsi alamaisten suostuttelijaksi Hannoverin vaaliruhtinaalle uskollisina pysymään", ja poistui huoneesta.
Tätä seuranneen kiusallisen äänettömyyden keskeytti vihdoin miss Mac-Ivor. "Veljeni on kohtuuton", hän virkkoi, "hän kun ei voi sietää mitään keskeytystä, mikä vain tuntuu hidastuttavan hänen uskollista intoaan."
"Vaan eikö teissäkin ole samaa kiihkoa?" tiedusti Waverley.
"Minussako?" vastasi Flora; "Luoja tietää että olen vielä häntäkin kiihkeämpi, jos se mahdollista on. Mutta minua ei, kuten veljeäni, viehätä sotainen valmistelu: ja nykyiseen yritykseen tarvittava ääretön hyörinä siihen määrään, että siinä syrjäytyisivät oikeuden ja totuuden voimalliset periaatteet, joihin päämäärämme nojautuu — ja siitä olen varma, että niitä vievät voittoaan kohti ainoastaan itsessään todet ja oikeat toimenpiteet. Kumpaakaan ei minun halvan arveluni mukaan ole teidän nykyisten tunteidenne suuntaaminen, hyvä mr. Waverley, peruuttamattomaan askeleeseen, jonka oikeutta tahi vaarallisuutta te ette ole harkinneet."