Näiden tunteiden valtaamana opasti päällikkö nyt Waverleytä sisartaan hakemassa, hieman toivoillen, että vieraansa nykyinen mielenkiihko saattaisi rohkaista hänet lopettamaan lyhyeen kaikki kosiskelun kaarrokset. He tapasivat Floran uskollisten seuralaistensa Unan ja Cathleenin kanssa innokkaasti valmistelemassa valkeita morsiusnauhoja, mikäli Waverleystä näytti. Hän koetti parhaansa mukaan peitellä kiihtymystään, ja kysyi mihin iloiseen tilaisuuteen miss Mac-Ivor noin suurellisesti valmistautui.
"Ferguksen häihin", vastasi tämä myhäillen.
"Niinkö!" ihmetteli Edward. "Hyvinpä hän onkin säilyttänyt salaisuutensa. Toivoakseni hän sallii minun olla sulhaspoikanaan."
"'Se kyll; on miehen työ, vaan teidän ei', kuten Beatrice sanoo", ilvehti Flora.
"Ja saanko kysyä, kuka on sitte kaunokainen itse, miss Mac-Ivor?"
"Enkö teille jo aikoja sitte sanonut, ett'ei Fergus voi kosia muuta morsianta kuin Kunniaa?"
"Vaan enkö siinä kosinnassa kelpaa hänen kumppanikseen ja neuvojakseen?" virkkoi sankarimme, korvia myöten punehtuen. "Olenko mielestänne niin kehno arvoltani?"
"Kaukana siitä, kapteeni Waverley. Kautta taivaan, soisinpa että teillä olisi meidän ajatuskantamme! Käytin teille vastenmielistä sanantapaa,
"kun ette meidän puolta pidä vain,
vihollisemme valtaa puolustain."
"Se aika on mennyttä, sisko", sanoi Fergus, "ja voit onnitella Edward Waverleytä (joka ei enää ole kapteeni) siitä, että hän on päässyt vallananastajan orjuudesta, jonka merkkinä tuo musta, pahaenteinen tunnuskuva on hänen päähineessään uljaillut."