"Ettepä tiedä, kuka se saapuu,
ettepä tiedä, kuka se saapuu —
kaikki Macraw-peikot saapuu."
Cairnvreckanin Vulkanus tunsi tämän raivottaren Venuksekseen ja muljautteli häneen kammottavan julmia silmäyksiä, muutamien kylänvanhinten kiirehtiessä väliin. "Ei hivaustakaan nyt, muori; kelpaako tällaisena aikana tahi tällaisena päivänä laulella mokomia rumia renkutuksia? — aikana, jolloin vihan viiniä sekottamattomana valetaan suuttumuksen maljaan, ja päivänä, jona maan tulisi nousta todistamaan vastaan paaviutta, prelaatteja, kveekareja, itsenäisiä, ylivaltaa, erastianilaisuutta ja antinomianisuutta — sekä kaikkia kirkon erehdyksiä vastaan?"
"Ja minä annan palttua kaikille whig-jaarituksillenne", pauhasi jakobiitti-sankaritar, "ja presbyteerisyydellenne, senkin keropäät, ääliöt köntykset. Oh hoh, luuletteko että kiltteihin pukeutuneet pojat piittaavat pienintäkään teidän synoodeistanne, parannuspaastoistanne ja katumustuoleistanne? Hornan kita ne periköönkin! Moni kunniallisempi vaimo on raahustettu sinne istumaan, kuin kukaan tämän maan whigien kainalokumppani. Minä itse —"
Nyt John Mucklewrath alkoi vedota aviolliseen valtaansa, pelätessään eukkonsa käyvän paljastelemaan omakohtaisia yksityisseikkoja. "Mene kotiin, ja h——i sinut korjatkoon (että minun niin pitikin sanoman) ja pane kaurakeitto tulelle."
"Ja sinä sen päiväinen höhlä", vastasi hänen hellä puolisonsa ja kohdisti raivonsa, joka tähän asti oli haihatellut umpimähkään koko väkijoukon yli, yht'äkkiä ja riehuvan rajuna luonnolliseen uomaansa, "sinä toljotat siinä vasaroimassa kapistuksia hulluille, jotka eivät niitä sinä ilmoisna ikänä uskalla napsutella ylämaalaiseen päin, sen sijaan että voisit ansaita leipää perheellesi ja kengittää tämän vast'ikään pohjoisesta tulleen pulskin nuoren herrasmiehen ratsun! Takaanpa ettei hän ole Yrjö kuninkaan kurjaa joukkiota, vaan joku uljas Gordon vähintäinkin!"
Kansan katseet suuntausivat nyt Waverleyhin, joka käytti tilaisuutta pyytääkseen seppää kiireesti kengittämään oppaansa hevosen, hän kun halusi jatkaa matkaansa; sillä hän oli kuullut kylliksi, tajutakseen että oli vaarallista viipyillä tässä paikassa. Seppä tähysteli häntä katsein, joiden äkää ja epäluuloa ei vähentänyt se että hänen vaimonsa pontevasti puolsi Waverleyn pyyntöä. "Kuuletko mitä tämä kaunis nuori herra sanoo, sinä velmuileva juoppolalli?"
"Ja mikä on nimenne, sir?" kysyi Mucklewrath.
"Eihän se sinun asiasi ole, ystäväni, kunhan työsi maksan."
"Mutta se saattaa olla valtion asia, sir", vastasi muuan vanha maamies, joka haiskahti pitkän matkan päähän whiskyltä ja sysiltä; "ja luulenpa että viivytämme matkaanne, kunnes olette käynyt lairdin pakinoilla."
"Teidän tosiaan", lausui Waverley ylpeästi, "käynee sekä vaikeaksi että vaaralliseksi minua pidättää, jollette voi esittää laillista valtuutta siihen."