"Mutta jos teidän armonne ajattelee Tobiasta —"
"Tobiasta!" karjaisi Gilfillan raivostuneena, "Tobias ja hänen koiransa ovat kumpikin aivan pakanallisia ja apokryyfisiä, eikä niitä ottaisi kysymykseenkään muu kuin harhaoppinen ja paavillinen. Luulenpa melkein pettyneeni sinussa, ystäväni."
"Hyvin mahdollista", vastasi kaupustelija tyynesti; "mutta uskallan kuitenkin vielä viheltää Bawty-parkaani."
Tähän viimeiseen merkin-antoon tuli odottamaton vastaus — polulle syöksähti kuusi tahi kahdeksan ylämaalaista, jotka olivat väijyneet viidakossa, ja alkoivat läimäytellä ympärilleen miekoillaan. Gilfillania ei tämä outo ilmestys ällistyttänyt; miehuullisesti huusi hän: "Herran ja Gideonin miekka!" ja veti säilänsä, jolla varmaankin olisi tehnyt yhtä kelvollista jälkeä hyvän asian palveluksessa kuin sen sitkeät kumppanit Drumclogissa, mutta katso! kamasaksa tempaisi lähimmältä mieheltä musketin ja iski sen perällä niin pontevasti äskeistä kamerooniopettajaansa päähän, että tämä tuupertui päistikkaa tantereeseen. Tätä seuranneessa mellakassa ampui joku Gilfillanin mies sankarimme alta hevosen, umpimähkään laukaistessaan luikkunsa. Waverley kaatui elukan mukana ja sen alle, saaden moniaita pahoja ruhjevammoja, mutta hänet irrotti milt'ei heti kaksi ylämaalaista, jotka tarttuivat häntä käsivarsiin ja kiidättivät pois metelistä ja polulta. He juoksivat hyvin nopeasti, puoleksi kantaen ja puoleksi riepottaen sankariamme, joka kuitenkin vielä kuuli muutamia yksittäisiä laukauksia kahakkapaikalta. Nämä, kuten hän jälkeenpäin kuuli, tulivat Gilfillanin miehistöstä, jonka etuvartio ja takajoukko olivat ennättäneet yhtyä. Heidän lähetessään peräytyivät ylämaalaiset, ensin kuitenkin rosvottuaan puti puhtaaksi Gilfillanin ja kaksi pahasti haavottuneina makaavaa sotamiestä. Heidän ja länsirannikkolaisten välillä suhahti vielä jokunen luoti; mutta jälkimäiset eivät päälliköttä jäätyään ja uutta väijytystä varoen ryhtyneet mihinkään vakaviin yrityksiin vankinsa tavottamiseksi, pitäen viisaampana pitkittää matkaa Stirlingiin ja kantaen kapteeniaan ja haavottuneita kumppaneitaan mukanaan.
XXIV.
Waverley on vielä ahdingossa.
Waverleyltä oli viedä tajunnan se vauhti ja väkinäisyys, jolla häntä retuutettiin eteenpäin, kun ei saamiensa vammojen takia kyennyt auttamaan itseään kyllin tehokkaasti. Tämän huomatessaan kutsuivat viejät pari kolme toveriaan avukseen, kietoivat sankarimme kauhtanaan ja kantoivat häntä keskessään yhtä joutuisasti kuin ennenkin, hänen tarvitsematta jäsentäkään hievauttaa. Monta sanaa ei virketty, geelinkielellä nekin; eikä vauhti heikennyt ennen kuin olivat juosseet lähemmä kaksi penikulmaa, ja sittekin he vielä astelivat hyvin vinhasti, aika ajoin vaihtaen kuormaa keskenään.
Sankarimme yritti nyt puhutella heitä, vaan sai vastaukseksi ainoastaan: "Cha n'eil Beurl' agam", s.o. "minulla ei ole englantia." Waverley tiesi vallan hyvin, että tuo oli ainaisena vastauksena ylämaalaisella, milloin hän ei voi tahi tahdo ymmärtää englantilaista. Sitte hän mainitsi Vich Ian Vohrin nimen, olettaen hänen ystävyyttään saavansa kiittää pelastuksestaan; mutta tämäkään ei näkynyt hänen saattueeseensa millään tavoin tepsivän.
Hämärä oli hälvennyt kuutamon tieltä, joukkueen pysähtyessä jyrkän notkelman partaalle, joka kuun säteiden osittain valaisemana näkyi kasvavan puita ja tiheää risukkoa. Kaksi ylämaalaista painautui siihen kapeaa polkua myöten, kuin tutkiakseen sen lokeroita; toinen palasi muutaman minuutin kuluttua ja sanoi jotakin kumppaneilleen, jotka oitis nostivat taakkansa ja kantoivat hänet hellävaraisesti alas ahdasta ja äkkipystyä polkua. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tölmäsi Waverleyn ruumis kuitenkin useankin kerran jokseenkin kipeästi polun yli ulkoneviin kallionkärkiin ja oksiin.
Onkalon pohjalla ja lähellä puroa (sillä Waverley kuuli vuolaan virran sorinaa, vaikk'ei sitä voinut pimeässä nähdä) joukkue seisahtui pienen järeätekoisen mökin eteen. Ovi oli avoinna, ja sisusta näytti niin epämukavalta ja jyhkeältä kuin asema ja ulkopuoli ennustivatkin. Lattiaa ei näkynyt minkäänlaista; laki oli monesta kohti rakoillut; seinät oli kyhätty kivenjärkäleistä ja turpeista, ja katto puunoksista. Keskellä olevan lieden roihuvalkea täytti koko wigwamin sauhulla, jota tupruili ulos yhtä paljon ovesta kuin pyöreästä lakeisestakin. Aution töllin ainoa asukas, ylämaalainen noitaeukko, näkyi ahkerasti hyörivän joissakin ruokavalmistuksissa. Lieden valossa huomasi Waverley, etteivät hänen seuralaisensa olleet Ivorin klan'ia, sillä Fergus vaati erittäin ankarasti miehiään pitämään yllään hieman erityisen muotoista raidallista tartania, joka entis-aikaan oli yleisenä kansallismerkkinä koko ylämaassa ja vieläkin niiden päälliköiden klan'eissa, jotka olivat ylpeät sukuperästään tahi yksinomaisesta vallastaan.