"Ainakin", virkkoi prinssi, silminnähtävästi mielissään ehdotuksesta, "sallikaa minun asestaa teidät ylämaan tapaan." Hän avasi soljesta säilänsä hopeahelaisen kantimen, ja ojensi hänelle aseen, jonka teräksinen kahva oli taiteellisesti ja kallisarvoisesti koristeltu. "Tämä miekka on Andrea Ferraran omaa tekoa; se on kulkenut perintökaluna suvussani, mutta olen vakuutettu siitä että luovutan sen nyt parempiin käsiin, ja lähetän vielä saman mestarin tekemän pistooliparin. — Eversti Mac-Ivor, teillä lienee paljon puheltavaa ystävällenne; en tahdo teitä enään estellä; mutta muistakaa, että odotamme teitä molempia luoksemme illaksi. Kenties vietämme viimeistä iltaa näissä suojamissa, ja niinkuin käymme taistelukentälle puhtain tunnoin, niin vietämme taisteluaatonkin iloisesti."
XXVII.
Salaperäisyys alkaa selvitä.
"Miltä hän tuntui mielestäsi?" oli Ferguksen ensimäinen kysymys, heidän astuessaan leveitä kiviportaita alas.
"Prinssiltä, jonka edestä elää ja kuolee", vastasi Waverley innostuneesti.
"Tiesin sinun niin ajattelevan hänet nähtyäsi. Vaan kuitenkin on hänellä oikkunsakin, tahi oikeammin vaikeat kortit kädessä, ja huonoja ovat neuvonantajiksi hänen irlantilaiset upseerinsa, joita paljon kärkkyy hänen ympärillään — he eivät voi seuloa selville lukuisia eri etujen pyyteitä ja vaatimuksia. Ajatteles — minun on ollut pakko toistaiseksi heittää sikseen kymmenen vuotta takaperin tekemistäni palveluksista minulle myönnetty earlin valtakirja, jott'en ärryttäisi C—:n ja M—:n kateutta, näetsen. Mutta sinä teit ihan oikein, Edward, siinä että kieltäysit ajutantin paikasta. Niitä on tosin kaksikin avoinna, mutta Clanronald ja Lochiel — ja melkeinpä jokainen meistä — ovat pyytäneet nuorelle Aberchalladerille yhtä, ja alamaalaiset ja irlantilainen puolue haluavat F—:n nuorelle loordille toista. Jos siis jompikumpi ehdokas syrjäytettäisiin sinun vuoksesi, niin saisit vihamiehiä. Ja kummastuttaapa minua, että prinssi sinulle majurin arvon tarjosi, kun kuitenkin hyvin tiesi ett'ei everstiluutnanttia vähempi voisi tyydyttää muita, jotka eivät pysty tuomaan puoltatoista sataa miestä enempää sotakentälle. Mutta kärsivällisyyttä vain — kaiketi hän oppii suoriutumaan. Nykyään vielä on kaikki kunnossa, ja täytyy vain saada sinut uusiin pukimiin illaksi, sillä suoraan sanoen et ulkoasultasi ole hoviin sopiva."
"Hm", virkkoi Waverley, tahrautuneita vaatteitaan silmäillen, "onhan metsästystakkini nähnyt paljonkin palvelusta siitä asti kuin erosimme, mutta sen sinä, veikkoni, varmaankin tiedät yhtä hyvin tahi paremmin kuin minä."
"Osotat liian suurta kunniaa tietäjälahjoilleni", vastasi Fergus. "Meillä oli niin paha hoppu, ensin puuhatessamme taistelua Copea vastaan ja sittemmin toimiessamme alamaassa, että saatoin antaa vain ylimalkaisia määräyksiä Perthshireen jääneille miehillemme, jotta suojelisivat ja auttaisivat sinua, jos heidän tielleen sattuisit. Mutta kerrohan seikkailusi juurtajaksain, sillä minä olen niistä kuullut vain osapuilleen."
Waverley teki selkoa tapauksista, jotka lukija jo tuntee. Sillävälin he saapuivat Ferguksen asuntoon; se oli pienessä kivetyssä pihassa Canongaten varrella, reippaan neljänkymmenen ikäisen lesken talossa, joka näytti hyvin suopeasti hymyilevän kauniille, nuorelle päällikölle; häneen tuntuivat hyvä ulkomuoto ja ripeä mieli aina tehoavan, mistään puoluekannasta huolimatta. Vastassa oli Callum Beg, tuttavallinen hymy suupielissään. "Callum", käski päällikkö, "kutsuhan Shemus an Snachad" (Neula-Jaakko). Tämä oli Vich Ian Vohrin perheräätäli. "Shemus, mr. Waverley ottaa yllensä tartanin: neljässä tunnissa tulee sinun valmistaa hänen polvihousunsa ja sääryksensä. Tiedät hyvärakenteisen miehen mitan. Levätti tehdään Mac-Ivorin väriä ja sininen lakki prinssin mallia. Lyhyt vihreä takkini, hopeanauhoineen ja -nappineen, sopii hänelle kuin tehty, enkä ole sitä kertaakaan käyttänyt. Vänrikki Maccombich etsiköön sievän kilven asevarastostani. Prinssi on antanut mr. Waverleylle lyömämiekan ja pistoolit, minulta hän saa tikarin ja kukkaron; pari matalakorkoisia lapikkaita vielä, niin olet täydellinen Ivorin poika, Edward veikkonen."
Nämä välttämättömät ohjeet annettuaan jatkoi Fergus keskusteluaan Waverleyn seikkailuista. "On päivänselvää", huomautti hän, "että sinä olet ollut Donald Bean Leanin hoteissa. Näetkös, marssiessani pois heimoni luota prinssiin yhtyäkseni, minä annoin tuon arvoisan kansalaisen tehtäväksi erään palveluksen, jonka suoritettuaan hänen piti liittyä minuun kaikella miesjoukolla, minkä saisi kokoon. Mutta sitä ei tämä herrasmies totellutkaan, vaan arveli nyt saaneensa oivallisen tilaisuuden omintakeiseen sotaan. Hän on samoillut koko maan kauttaaltaan, rosvoten sekä vihollista että ystävää, luulemma, muka pakkoveroa keräämässä, toisin ajoin ikään kuin minun valtuutuksellani ja toisinaan (ja kirottu olkoon mokoma hävyttömyys) omassa mahtavassa nimessään! Hirteen hänet vielä vedätän! Varsinkin tunnen hänen kättensä teot siinä tavassa, jolla sinut pelastettiin Gilfillanin kynsistä, ja epäilemättä oli Donald itse näyttelemässä kamasaksan osaa; mutta miten hän raskitsi jättää sinut rosvoamatta, tahi olla lunnaita vaatimatta, tahi jollakin tavoin käyttämättä vankeuttasi omaksi edukseen, sitä en minä jaksa ymmärtää."