Tällaisin tuntein Waverley päätti osottaa Floralle, ett'ei häntä lannistanut epuu, jonka hänen pikku turhamaisuutensa kuiski olevan tytön omallekin tulevaisuudelle yhtä kohtuuton kuin hänenkin. Ja tätä mielenmuutosta auttamassa oli yhä puoliaan pitelevä salainen ja itselleenkin tuntematon toive, että Flora saattaisi oppia pitämään hänen lempeään paremmassa arvossa, nähdessään ett'ei kokonaan hänen vallassaan ollut sitä vetää puoleensa tahi lykätä luotaan. Chevalierin sanoissa myös oli salaperäinen rohkaiseva sävy, vaikka Edward pelkäilikin niiden vain tarkottaneen että Fergus hartaasti kannatti sisarensa ja hänen välille aiottua liittoa. Mutta aika, paikka ja pikku sattumukset loihtivat hänen mielikuvituksensa äkkiä toimintaan ja loivat hänen käytökseensä miehekkään ja päättäväisen ilmeen, joka jätti kohtalon huostaan lopullisen ratkaisun. Jos hän sattuisi taistelun aattona olemaan ainoa murheellinen ja nolostunut, niin miten ahnaasti kävisikään juttuun kiinni kulkupuhe, jolla hänen maineensa oli jo kerrassaan liiaksi ollut hammasteltavana!
Näiden sekavien mielialojen vallassa ollen ja toisinaan ohimennessään hymyllään tahi nyökkäyksellään osanottoaan ilmaisevan prinssin rohkaisemana lämpeni Waverley yrittämään parhaansa mitä vilkkaasta luonteestaan lähti, ja herätti yleistä ihailua seurueessa. Keskustelu kääntyi vähitellen aloille, joilla hän edullisimmin sai näyttää kykyään ja tietojaan. Illan iloisuutta pikemmin ylensivät kuin ehkäisivät huomispäivän vaarat. Kaikkien hermoja piti tulevaisuus jännittyneinä ja jokainen tahtoi vielä nykyhetkestä nauttia. Tämmöinen mieliala on sangen suotuisa vilkkaan mielikuvituksen, runollisuuden ja intoisan kaunopuheliaisuuden ilmauksille. Waverleyllä, kuten jo aikaisemmin olemme huomauttaneet, oli toisinaan harvinaisen sujuva puhelahja, ja tässä tilaisuudessa hän useammin kuin kerran kosketteli hellimpiä tunteita ja sitte taas antausi säihkyvän hilpeyden aloille. Häntä kannattivat ja elähyttivät toiset saman hengen innostamat, jotta kylmäkiskoisemmatkin ja vakavasti harkitsevat lopulta tempausivat mukaan. Monet naiset kieltäysivät tanssista, joka yhä oli käynnissä, ja mikä milläkin tekosyyllä liittyivät seurueeseen, jonka "kaunis nuori englantilainen" näytti ympärilleen keränneen. Hänet esiteltiin useille ylhäisön naisille, ja tavallisesta ujoudestaan hetkeksi vapautuneella käytöksellään voitti hän kaikkien yksimielisen suosion puolelleen.
Flora Mac-Ivor tuntui olevan sukupuoltaan ainoa, joka pysyi hiukan kylmäkiskoisena ja mukautumattomana, vaan ei hänkään voinut kokonaan salata ihmettelyä, jota Waverleyn entistään paljoa sujuvampi ja loistavampi seurustelutaito herätti. En tiedä, eikö hän sentään hetkeksi ollut pikkuisen pahoillaan siitä, että oli asettunut niin jyrkästi torjumaan pois rakastajaa, joka noin hyvin tuntui ansaitsevan asemansa maan ylhäisimmissä piireissä. Hän oli epäilemättä tähän asti pitänyt paranemattomana haittana Edwardin luonteessa sitä mauvaise hontea, joka hänen mielestään liiaksi lähenteli arkamaisuutta ja saamattomuutta, itse kun oli kasvanut hovielämässä ja jäänyt vieraaksi englantilaisten tapojen vaatimattomuudelle. Mutta jos hänen sielussaan kajastikin hetkellinen toivomus, että Waverley olisi aina osottautunut noin rakastettavaksi ja miellyttäväksi, niin ei sen vaikutus kauvaakaan kestänyt, sillä heidän erottuaan oli esiintynyt asioita, jotka Floran silmissä saattoivat ennen tekemänsä päätöksen lopulliseksi ja peruuttamattomaksi.
Peräti toisenlaisin tuntein ja kaikella sielullaan kuunteli Rose Bradwardine hänen sanojaan. Hän tunsi salaista riemua siitä, että yleinen tunnustus kohdistui mieheen, jonka ansioita hän oli tullut pitäneeksi jo liiankin aikaisin ja liiankin hellästi arvossa. Ilman pienintäkään mustasukkaisuuden ajatusta, mitään pelkoa, tuskaa tahi epäilystä tuntematta, ainoankaan itsekkään mietteen häiritsemättä rauhaansa, katseli hän onnellisin mielin seurueen yksimielistä suosiollisuutta. Kenties oli tämän illan vilpitön ilo puhtainta mitä ihmismieli konsanaan voi kokea — niin lyhytaikainen ja suurien surujen seuraama kuin olikin.
"Parooni", virkahti chevalier, "en uskaltaisi jättää rakastettuani nuoren ystävänne seuraan. Hän on todenteolla pikku romanttisuudestaan huolimatta mitä viehättävin seurustelija."
"Ja kautta kunniani", vastasi parooni, "tuo poikanen voi välipäikseen olla yhtä yksvakainen kuin tämmöinen kuusikymmenvuotias ukon rahju. Olisipa teidän kuninkaallinen korkeutenne vain nähnyt miten hän avosilmin uneksi ja torkkui Tully-Veolanin lammen äyräillä kuin hypokondriakhes tahi, kuten Burton 'Anatomiassaan' määrittelee, phrenesiacus taikka lethargicus, niin ihmettelisitte mistä hän äkkipikaa on saanut noin hillittömänä pulppuilevan juhla-ilon ja leikkisyyden."
"Minä en muuta osaa arvella", selitti Fergus Mac-Ivor, "kuin että innostus on tartanien luoma, sillä vaikka Waverley on kaikin puolin kelpo poika, niin ei hän kuitenkaan toverina ole erityisemmän vilkas ollut."
"Sitä kiitollisempia saamme olla hänelle", sanoi prinssi, "kun on täksi illaksi varannut ominaisuuksia, joista lähimmät ystävänsäkään eivät ole mitään tienneet. — Mutta kuulkaapas, hyvät herrat, yö lähenee ja huomispäivän asioita on aikaisin ajateltava. Ottakoon kukin kauniin kumppaninsa ja kunnioittakoon vaatimatonta ateriaa läsnäolollaan."
Hän astui etumaisena toiseen huoneustoon ja istuutui baldakiinin alle pitkän pöytäjonon yläpäähän, sekä arvokkaana että kohteliaana, mikä sävy hyvin soveltui hänen ylhäiselle syntyperälleen ja suurille aikeilleen. Tuskin oli tuntia kulunut, kun jo soittajat kajauttivat lähtösäveleen.
"Hyvää yötä siis", huudahti chevalier, hypähtäen seisaalleen; "hyvää yötä ja olkoon ilo mukananne! — Hyvää yötä, kauniit naiset, jotka olette niin suuresti suoneet myötätuntoisuuttanne maanpakolaisprinssille. — Hyvää yötä, urheat ystäväni: olkoon tämäniltainen onnellisuus enteenä siitä, että pian ja voitokkaina palaamme näihin isiemme suojiin, ja että Holyroodin palatsissa vielä monen monina iltoina ilomme ja intomme kajahtelee."