Flora näytti hänen lähestyessään hiukan — vain hiukkasen — hämmentyneeltä. "Tuon tässä Ivorin heimon kasvatin", sanoi Fergus.
"Vastaanotan hänet toisena veljenä", vastasi Flora.
Sanalla oli sen verran erityistä äänenpainoa, jott'ei tämä voinut välttää kuumeentapaisella jännityksellä kuuntelevaa korvaa. Puhujan koko sävystä ja tavasta päättäen se ilmeisesti merkitsi: "En ole milloinkaan ajatteleva mr. Waverleytä sen likeisemmäksi." Edward seisahtui, kumarsi ja katsahti Fergukseen, joka puraisi huultaan — hänkin oli siis tulkinnut sisarensa tervehdyksen jotakin enempää merkitseväksi. "Tämä siis on unelmani loppu!" oli Waverleyn ensimäisenä ajatuksena, ja se tuotti niin sanomatonta tuskaa, että ajoi veren poskipäiltä.
"Hyvä jumala!" huudahti Rose Bradwardine, "hän ei vielä ole toipunut."
Suurella mielenliikutuksella lausutut sanat kuuli itse chevalier, joka nopeasti esiin astuen tarttui Waverleytä käteen ja ystävällisesti tiedusteltuaan miten oli hänen vointinsa laita lisäsi haluavansa häntä puhutella. Voimakkaalla ja äkillisellä ponnistuksella, jonka asianhaarat pakolliseksi tekivät, Waverley tointui niin paljon, että sai seuratuksi prinssiä erääseen salin komeroon.
Prinssi pidätteli häntä jotakuinkin kauvan, kysellen Englannin katoolisten toryperheiden oloja, heidän vaikutusvaltaansa ja valtiollisia mielipiteitään. Tuollaisiin tiedustuksiin olisi Edward muulloinkin kyennyt vastailemaan vain ihan päällisinpuolin, ja on arvattavissa, että hänen selittelynsä nykyisessä tunteidenkuohussaan olivat sekavuuteen asti epämääräisiä. Chevalier pari kertaa hymyili hänen vastaustensa hajamielisyyttä, mutta pitkitti keskustelua, vaikka olikin pakotettu sitä enimmiten yksikseen ylläpitämään — kunnes huomasi Waverleyn saaneen aikaa malttua. On luultavaa että tämä pitkä puhelu oli osaksi aiottu edistämään sitä luuloa, että Waverley oli valtiollisesti tärkeä henkilö. Mutta loppulauselmistaan päättäen hänellä oli toinenkin ja hyväätarkottava vaikutin neuvottelunsa pidentämiseen, sankarimme itsensä vuoksi. "En voi vastustaa kiusausta", hän virkkoi, "joka houkuttelee minua kerskaamaan olevani erään naissalaisuuden huolellinen uskottu. Näette, mr. Waverley, että tiedän kaiken, ja vakuutan olevani sydämeni pohjasta puolellanne. Mutta, hyvä ystävä, teidän täytyy tiukemmin pitää tunteitanne ohjaksissa. Täällä on monta, joiden silmät näkevät yhtä hyvin kuin minun, vaan joiden kieleen ei ole yhtä suuresti luottaminen."
Niin sanoen kiepsahti hän kepeästi pois ja yhtyi muutaman askeleen päässä seisoskelevaan upseeriryhmään, jättäen Waverleyn mietiskelemään hänen viimeisiä sanojaan; niitä hän ei kokonaisuudessaan voinut ymmärtää, mutta tajusi kuitenkin neuvon, että varovaisuus oli tarpeellinen. Osottaakseen olevansa uuden herransa ilmaiseman harrastuksen arvoinen, hän uhallakin päätti yrittää heti totella kehoitusta ja astui jälleen Floran ja miss Bradwardinen luokse, ja jälkimäistä tervehdittyään onnistui pääsemään ylimalkaisen keskustelun alkuun paremmin kuin odottikaan.
Jos, rakas lukijani, konsanaan olet sattunut ottamaan kyytihevoset ----ssä tahi ——ssä (joista ainakin toinen ja luultavasti molemmatkin kievarit ovat osuneet kohdallesi), niin olet epäilemättä huomannut, tuskainen myötätuntoisuus sydämessäsi, miten surkean vastahakoisina koni-poloiset ensin pistävät kehnäytyneet kaulansa länkiin. Mutta kun kyytipojan vastustamattomat kehotuskeinot ovat saaneet ne hölkkäämään virstan tahi pari, niin ne turtuvat ensi tuskalleen, ja "valjaihin lämmittyään", kuten kyytipoikanne saattaa huomauttaa, tekevät matkaa kuin ei mikään olisi hätänä. Vertaus soveltuu niin oivallisesti Waverleyn tunteisiin tänä ikimuistoisena iltana, että otin sitä käyttääkseni mieluummin (varsinkin kun se tietääkseni on aivan omintakeinen) kuin jotakin loistavampaa kuvausta, jollainen olisi Byshen "Runoustaiteesta" tavattavissa.
Ponnistus on oma palkintonsa, niinkuin hyvekin; ja sankarillamme oli vielä muitakin elähyttäviä vaikuttimia urhean tyyneyden ja välinpitämättömyyden teeskentelyyn Floran silminnähtävää tylyyttä vastaan. Ylpeys on tehokas, vaikka kirveleväkin lääke rakkauden haavoihin. Prinssin suosion saavuttaneena, mahtavassa vallankumouksessa luultavasti huomattavankin sijan hankkivana, ylhäisen piirinsä veroisena sekä kasvatukseltaan että luontaisilta lahjoiltaan, nuorena, rikkaana ja jalosukuisena — kannattiko hänen masentua oikullisen kauneuden päänkeikauksesta?
Oi impi, armoton ja kylmän jäykkä,
on rinta mulla yhtä ylpeä.