"Mutta hyvää koituu siitä meillekin", jatkoi Hamish, "sillä Barcaldine luovuttaa sinulle lampurimajan omistamastaan Letterfindreightin metsästä. Yhteislaitumelta saavat vuohesi rehunsa, ja lehmääkin sopii sinun pitää. Oma palkkani, äitiseni, — vaikka minä olen kaukana, — riittää yltäkyllin sinulle jauhoihin ja kaikkiin muihin tarpeisiisi. Älä pelkää minun puolestani. Menen yksityisenä urhona, mutta jos sitkeä taisteleminen ja säännöllinen palvelus voivat sen ansaita, niin palaan upseerina, jolla on palkkaa puoli taaleria päivässä."
"Lapsi-parka!" vastasi Elspat, ja hänen äänensä ilmaisi sekä surkuttelua että halveksimista; "ja sinä luotat MacPhadraickiin?"
"Minun sietää, äiti", sanoi Hamish, jonka otsalle ja poskille sävähti suvun tumma puna, "sillä MacPhadraick tuntee, mitä verta virtaa suonissani, ja tajuaa, että jos hän rettelöitsisi sinun suhteesi, saisi hän lukea päivät Hamishin paluuseen asti Breadalbaneen ja lisätä elämänsä päiviin vielä kolme. Minä surmaisin hänet oman lietensä ääressä, jos hän söisi minulle antamansa sanan — sen tekisin kautta meidän molempien Luojan!"
Nuoren soturin katse ja ryhti pitivät Elspatia tovin pelossa; hän ei ollut tottunut näkemään poikansa ilmaisevan syvällistä kiivautta, joka voimakkaasti muistutti hänen isästään. Mutta kuitenkin antausi äiti jälleen moitiskeluunsa, pysyen äskeisessä ärsyttävässä sävyssään.
"Poika-raiska!" hän päivitteli; "ja sinä luulet puolen maailman takaa uhkaustesi kuuluvan tai muistuvan! Mutta mene — mene — ojenna niskasi hannoverilaisen ikeen alle, jota vastaan jokainen oikea geeliläinen taisteli kuolemaan asti. Mene, hylkää kuninkaallinen Stuart, jonka puolesta isäsi ja hänen isänsä ja äitisi isät ovat punanneet monia kenttiä hurmeellaan. Mene, ota hoivasi Dermidin heimosta, jonka lapset murhasivat — niin", hän lisäsi kirkaisten, "murhasivat äitisi isät heidän rauhallisissa asunnoissaan Glencoessa! Niin", huudahti hän yhä hurjemmin ja kimakammin, "minä olin silloin syntymätön, mutta äitini on kertonut minulle — ja minä kuuntelin äitini ääntä — hyvin muistan hänen sanansa! Ne tulivat rauhan miehinä, ne otettiin vastaan ystävyydessä, ja tulella ja veren vuodatuksella tuhottiin viaton heimo!"[13]
"Äiti", vastasi Hamish murheellisesti, mutta lujasti, "kaikkea tuota olen harkinnut. Barcaldinen uljasta kättä ei tahraa pisarakaan Glencoen verta; kirous kohtaa Glenlyonin onnetonta sukua, ja sitä onkin Jumala rangaissut."
"Jo sinä puhut kuin saksilainen pappi", ivasi äiti. "Eikö olekin parempi jäädäksesi ja pyytääksesi MacAllan Mhorilta kirkkoa, jotta saarnaat anteeksiantamusta Dermidin heimolle?"
"Eilispäivä oli eilinen", vastasi Hamish, "ja tänään on päivä toinen. Kun heimot on rusennettu ja survottu yhteen, on oikeaa ja viisasta, että niiden vihat ja kiistat eivät säily pitempään kuin niiden itsenäisyys ja valta. Ken ei kykene miehen tavoin toimeenpanemaan kostoa, hän ei saisi raukan lailla hautoa hyödytöntä vihamielisyyttä. Äitiseni, nuori Barcaldine on rehellinen ja urhoollinen. Tiedän MacPhadraickin neuvoneen häntä olemaan sallimatta minun hyvästellä sinua, jottet sinä käännyttäisi minua tolaltani. Mutta hän sanoi: 'Hamish MacTavish on urhon poika, ja hän ei riko lupaustaan.' Äiti hyvä, Barcaldine johtaa sataa geeliläisten uljainta poikaa heidän kansallisessa asussaan ja heidän isiensä aseissa — sama sykkii sydän kaikilla — saman asian hyväksi omistaa kukin kuntonsa. Olen vannonut lähteväni hänen kanssaan. Hän on luottanut minuun, ja minä tahdon luottaa häneen."
Kuullessaan tämän niin lujasti ja päättävästi lausutun vastauksen jäi Elspat tyrmistyksiin ja epätoivoon. Todisteet, joita hän oli pitänyt vastustamattoman pätevinä, olivat tuntuneet yhtä vähän kuin aalto kallioon. Pitkällisen vaitiolon jälkeen hän täytti poikansa pikarin ja ojensi sen hänelle alakuloisen kunnioittavana ja nöyränä sävyltään.
"Juo", hän sanoi, "isäsi kurkihirren muistoksi, ennen kuin jätät sen ainiaaksi. Ja sano minulle, — koska isäsi poika on kytketty uuden kuninkaan ja uuden päällikön kahleisiin, miesten, joita sinun isäsi pitivät pelkkinä verivihollisinaan, — sano minulle, kuinka moneksi päivää minun sallii sinua katsella niiden tahto, jotka olet ottanut isänniksesi? Montako siis on minulla vielä elämän päivää — sillä lähdettyäsi ei minulle jää maailmaan mitään elämisen arvoista?"