Pöllön lopetettua muinaistieteisen puheensa, prinssi seisoi vähän aikaa syvissä ajatuksissa. "Minä olen," sanoi hän, "kuullut viisaan Eben Bonabbenin mainitsevan sen ihmeellisen taikakalun omaisuuksia, joka katosi Jerusalemin hävityksessä ja luultiin iäti menneeksi ihmiskunnalta. Epäilemättä se on lukittu salaisuus Toledon kristityille. Jos saan sen taikakalun haltuuni, niin onneni on valmis."
Päivällä sen jälkeen laski prinssi komean pukunsa syrjään ja pukeutui hyvin yksinkertaisesti, niinkuin erämaan Arabialainen. Hän maalasi kasvonsa keltaruskeaksi, eikä voinut kukaan tuntea häntä siksi loistavaksi sotijaksi, joka oli nostanut niin paljon kummastusta ja hämminkiä keihäispeleissä. Sauva kädessä, pussi kupeella ja vähäinen paimenpilli muassa, tuli hän Toledoon, meni kuninkaallisen hovilinnan portille ja ilmoitutti olevansa semmoinen joka tahtois ansaita prinsessan parantamisesta luvatun palkinnon. Vahdit tahtoivat lyöden ja pieksäin ajaa häntä pois. "Mitä Arabialainen mieronkiertäjä, mokoma kuta sinä olet, voisi toimittaa," he sanoivat, "asiassa, josta maan oppineimpain miesten täytyy tunnustaa tietämättömyytensä?" Mutta kuningas, joka oli kuullut tämän rähinän, käski laskea Arabialaisen sisään.
"Suurivaltaisin kuningas," sanoi Ahmed, "sinä näet edessäsi erämaan Arabialaisen, joka on elänyt enimmän osan aikaansa erämaan yksinäisimmissä tienoissa. Ne tienoot ovat, niinkuin jokainen tietää, pahain henkien pesäpaikkoja, jotka kiusaavat meitä, paimen-parkoja, yksinäisillä vaelluksillamme, menevät karjoihimme ja rääkkäävät niitä ja välistä panevat yksin kärsivällisen kameelinkin vimmaan; ja meillä on lauluja ja viisuja, jotka ovat kulkeneet polvesta polveen, ja joita me laulamme ja soitamme, noita pahoja henkiä karkoittaaksemme. Minä kuulun hyvillä luonnonlahjoilla siunattuun heimokuntaan ja minulla on tämä kyky täydessä voimassaan. Jos joku paha vaikutus sitä laatua on saattanut noituuksen tyttäreesi, niin panen pääni panttiin siitä, että pelastan hänet sen vallasta."
Kuningas, joka oli ymmärtäväinen mies ja tiesi ne ihmeelliset salaisuudet, joita Arabialaisilla oli, alkoi luottamuksesta, jolla prinssi puhui, toivoa. Hän vei hänet hetikohta useampain ovien kautta korkealle siihen torniin, jossa prinsessan kamari oli. Akkunat olivat eräälle käsipuilla varustetulle paltalle päin, josta näki Toledon ja sen ympäristöt. Niissä on kartiinit, sillä prinsessa makasi huoneessa kovin hivuttavan surun valloissa, eikä ottanut minkäänlaista lievennystä vastaan.
Prinssi istui paltalle ja soitti paimenhuilullaan muutamia hurjia Arabialaisia lauluja, jotka hän oli oppinut palvelijaltaan Granadan Generalifessä. Prinsessa pysyi yhä tunnottomuudessaan, ja läsnäolevat lääkärit puistelivat päätänsä epäilevästi ja ylenkatseellisesti naurahdellen. Jo viimein pani prinssi paimenhuilun pois ja lauloi mutkattomalla nuotilla ne värsyt, joissa hän prinsessalle kirjoittaessaan oli ilmoittanut rakkautensa.
Prinsessa tunsi sanat; äkillinen riemu lennähti hänen sydämeensä; hän nousi ylös ja kuunteli; kyyneliä nousi hänen silmiinsä ja vieri hänen kasvoillensa; hänen rintansa kohoili ankarasta mielenkuohusta. Mielellään olis hän käskettänyt laulajan sisälle, mutta neidollinen kainous pidätti hänet. Kuningas arvasi mitä hän halusi, ja Ahmed vietiin hänen käskystään prinsessan kamariin. Nämät toisiaan rakastavat olivat varovaisia: he vaihtoivat vaan silmäyksiä; mutta nämät puhuivat paremmin kuin tuhannet sanat. Ei milloinkaan ollut musiikin riemuvoitto täydellisempi. Ruusut palasivat prinsessan kalvettuneille kasvoille, verevyys hänen huulilleen ja heloittava kirkkaus hänen raukeihin silmiinsä.
Kaikki läsnäolevat lääkärit katsoivat toisiinsa hämmästyksellä. Kuningas katseli Arabialaista laulajaa ihmetellen ja hämmästellen. "Ihmeellinen nuorukainen," huudahti hän, "sinä tulet tästedes olemaan etevin lääkäri minun hovissani, ja muita lääkkeen-määräyksiä en aio käyttää, kuin sinun lauluasi. Ota nyt, täksi kerraksi, kalliin hohtokivi rahastohuoneestani."
"Oi kuningas," vastasi Ahmed; "en halaja kultaa enkä hopeaa, enkä kalliita kiviäkään. Rahastohuoneessasi on eräs pyhänjäännös, jonka ne Mahomettilaiset ovat perinnöksi jättäneet, jotka muinoin vallitsivat Toledossa — santelipuinen lipas, jossa on silkkihuivi; anna minulle se lipas, ja minä olen tyytyväinen."
Kaikki läsnäolevat hämmästyivät Ahmedin kohtuullisesta vaatimuksesta, ja vielä enemmin kun lipas tuotiin esiin ja silkkihuivi siitä otettiin. Se oli hienoa vihriätä silkkivaatetta ja täynnä Hebrealaisia ja Kaldealaisia puustaveja. Hovilääkärit katsoivat toisiinsa, nykäyttelivät hartioitaan, ja nauroivat uuden lääkärin yksinkertaisuudelle, joka tyytyi noin halpaan palkintoon.
"Tämä huivi," sanoi prinssi, "peitti ennen muinoin viisaan Salomon valtaistuinta, se ansaitsee että pannaan kaunottaren jalkain alle."