"Te olette siis hoviväkeä?"
"Niin olen, ihana impi, mutta minä menetän kuningattaren armot ja palvelukseni, jos en voi hankkia haukkaa takaisin."
"Santa Maria! Juuri teille, te hovikavaljeerit, on tätini erittäin käskenyt minun sulkea oven."
"Häjyille kavaljeereille, tietenkin; mutta minäpä en olekaan semmoinen, vaan ainoastaan palvelija-parka, joka en tarkoita mitään pahaa, mutta joudun häviöön ja onnettomuuteen, jos hylkäätte tämän vähäisen rukoukseni."
Pienen neidon sydän liikkui hovipalvelijan onnettomuudesta. Olisipa suuri synti tehdä häntä onnettomaksi, kun hän taisi täyttää hänen vähäisen pyyntönsä. Ei millään muotoa tuo saattanut olla noita vaarallisia veitikoita, jotka hänen tätinsä oli selittänyt jonkunlaisiksi ihmistensyöjiksi, jotka alinomaa kulkivat ryöstöllä, varomattomia tyttöjä pyytelemässä; Hän oli nöyrä ja kohtelias, seisoi niin rukoilevaisena lakki kädessä ja oli niin kaunis.
Viekas hovipalvelija näki linnueen alkavan epäillä, ja uudisti rukouksensa niin liikuttavilla sanoilla, ettei mikään tyttö maailmassa olis voinut kieltää; niinpä tulikin tornin pieni punastuva vartijatar ja vapisevalla kädellä aukasi oven; ja jos hovipalvelija oli ihastunut hänen kasvoinsa paljaasta vilahuksesta akkunassa, hurmahtui hän nyt kokonansa, kun tytön koko hahmu ilmestyi hänelle.
Tytön Andalusialaiset kureliivit ja sievä basquinna ilmaisivat noita täyteläisiä, mutta tarkkoja sopusuhtaisuuksia hänen varressaan, jotka tuskin vielä olivat täysin muodostaneet. Hänen kiiltävä tukkansa oli hyvin huolellisesti jaettuna otsan kohdalla ja, maan tavan mukaan, ruusulla kaunistettuna. Tosin oli hänen ihonsa vähän tumma eteläisestä paahtavasta auringosta, mutta tämä vaan sitä enemmin kaunisti hänen ihanoita, kukoistavia kasvojansa ja antoi vaan lisää heloa hänen raukeille silmillensä.
Ruyz de Alarçon näki kaiken tämän yhdessä silmänräpäyksessä, sillä hän ei joutanut viipymään; hän lausui vaan muutamilla sanoilla kiitollisuutensa, ja juoksi keveästi kiertoportaita ylös, haukkaansa hakemaan.
Kohta palasi hän tuo karannut lintu käsissä. Tyttö oli sillä aikaa istunut lähteen vierelle salissa ja keri nyt silkkilankaa, mutta hämmästyksissään pudotti hän kerän lattialle. Hovipalvelija juoksi ja otti sen ylös, mutta tarttui käteen, joka oikesi sitä ottamaan, ja likisti siihen suukkosen, hehkuvamman ja hartaamman, kuin hän koskaan oli likistänyt kuningattarensa kauniille kädelle.
"Ave Maria, Sennor!" huudahti tyttö, ja punastui aina korviin asti hämmästyksestä, sillä ei vielä eläissään ollut häntä näin tervehditty.