Ujosteleva hovipalvelija pyysi kaiken mokomin anteeksi, ja vakuutti tyttöä että tapa oli hovissa tämmöinen kun syvintä kunnioitusta ja ihastusta osoitettiin.
Tytön vihastus, jos hän semmoista lienee tuntenutkaan, asettui pian, mutta hänen hämiään ja hurmiotaan kesti yhä, ja hän istui yhä enemmin punastuen ja silmiään työhönsä kiinittäen ja sekoitti silkin, jota keri.
Viisas hovipalvelija näki hämmennyksen vihollisen leirissä ja olis mielellään käyttänyt sitä edukseen; mutta kauniit puheet, joita hän aikoi antaa kuulla, kuolivat hänen huulilleen; hänen yrityksensä käyttää tavallista kenstiyttään olivat kömpelöt ja tehottomat, ja kummastuksekseen tunsi tämä osaava hovipalvelija, joka niin luontevasti ja miellyttävästi oli seurustellut hovin viekkaimpain ja kokeneimpain naisten kanssa, hänensä hämäytyneeksi ja ujoksi tämän teeskentelemättömän, viisitoista-vuotiaan tytön edessä.
Tällä nöyrällä immellä olikin omassa kainoudessaan ja viattomuudessaan voimakkaampi vartija, kuin valppaan tädin teljissä ja salvoissa. Kuitenkin kaikitenkin, missäpä löytyy se naisen sydän, joka voi vastustaa rakkauden ensimmäisiä kuiskeita? Pieni neito ymmärsi, niin yksinkertainen kuin olikin, ikäänkuin luontoperäisen tunteen kautta, kaikki mitä hovipalvelijan soperteleva kieli ei kyennyt lausumaan, ja hänen sydämensä sykytti ankarasti, kun hän nyt ensikerran näki rakastajan — ja rakastajan tämmöisen, jalkainsa juurella.
Hovipalvelijan arkuus, vaikka luonnollinen, ei kestänyt kauan, ja hän alkoi saada luontevuuttansa ja rohkeuttansa jälleen, kun kimeä ääni kuului etäältä.
"Tätini palaa messusta!" huusi säikähtynyt tyttö; "minä pyydän teitä, Sennor, menkää."
"En ennen kuin annatte minulle ruusun tukastanne, muistoksi."
Tyttö irroitti ruusun tuota pikaa sysimustista kiharoistaan. "Tuossa!" huusi hän, hämmästyneenä ja tulipunaisena, "mutta minä rukoilen, menkää."
Hovipalvelija otti ruusun ja samassa suuteli kiihkeästi kättä, joka antoi sen hänelle, pisti ruusun lakkiinsa kiini, otti haukan kädelleen ja riensi pois puutarhan kautta, vieden muassaan armaan Jacintan sydämen.
Täti, tultuaan torniin sisälle, huomasi sisarentyttärensä mielenkuohun ja jonkunlaisen epäjärjestyksen salissa; mutta yhdellä sanalla oli kaikki selitettynä: "Haukka oli ajanut saalistaan aina saliin asti."