Tämmöisen kohtalon alaiseksi joutui Pokanoketin Filip, eräs indianisoturi, jonka nimi kerta oli Massachusettsin ja Connecticutin kauhistuksena. Hän oli etevin useista samanaikuisista sachem'eistä [indiani-päälliköistä], jotka hallitsivat Pequodeja, Narrhagansetejä, Wampanoageja ja muita itäisiä heimokuntia siihen aikaan, jolloin Uutta Englantia ensiksi asutettiin; etevin näistä itsealtaan kohonneista, koulun käymättömistä sankareista, jotka taistelivat mitä jalointa taisteloa ihmisluonto kykenee taistelemaan; jotka sotivat viimeiseen hengenvetoon asti isänmaansa asiata varten, vaikka ei ollut mitään voiton toivoa eikä maineen ajatusta. He olisivat ansainneet elää jonakin runollisena aikakautena ja sopineet paikkakunnallisten kertomusten ja romantillisten kuvausten esineiksi, mutta he ovat tuskin jättäneet yhtäkään todeksi taattua jälkeä historian lehtiin, vaan liikkuvat, ikäänkuin jättiläishaamut, tarinain himmeässä hämärässä.
Kun pilgrimit, jolla nimellä Plymouthin uutis-asukasten jälkeläiset nimittivät esi-isiänsä, ensiksi etsivät turvaa uuden mailman rannoilla vanhan mailman uskonvainomuksia vastaan, oli heidän asemansa erittäin kolkko ja kamala. He olivat harvat luvultaan, ja tämä luku väheni nopeasti tautien ja vaivojen kautta; heitä ympäröitsi ulvova korpi ja villikansat; he saivat kokea pohjoisen talven ankaruutta ja yhä muuttelevan ilman-alan vaiheluksia; heidän mielensä täyttyi synkeillä aavistuksilla eikä mikään muu estänyt heitä vaipumasta epätoivoon kuin uskonnollisen innon voimakas kiihdytys. Kun he olivat tässä onnettomassa tilassa, tuli heidän luokseen Wampanoagein etevin sagamori [indiani-päällikkö] Massasoit, mahtava päällikkö, jonka hallussa suuri osa maasta oli. Hänen olisi sopinut käyttää hyödykseen vieraitten vähäistä lukumäärää ja karkoittaa heidät aluskunnastaan, johon he olivat tunkeuneet, mutta hän näytti kerrassaan ruvenneen jaloon ystävyyteen heitä kohtaan ja ulottaneen heihin alkuperäisen vieraanvaraisuuden pyhiä tapoja. Hän tuli varhain keväällä heidän asutuspaikkaansa Uuteen Plymouthiin, ainoastaan kymmenkunta seuralaista muassaan; solmi julkista rauhan ja ystävyyden liittoa heidän kanssaan; möi heille osan maasta ja lupasi hankkia heille muitten heimokuntien hyvän-suonnin. Sanottakoon mitä tahansa Indianein petollisuudesta, varma on, ettei Massasoitin vilpittömyyttä ja rehellisyyttä ole koskaan epäilty. Hän pysyi aina lujana ja ylevämielisenä ystävänä valkoisille miehille; salli heidän laventaa alustaansa ja vaurastua maassa; eikä osoittanut minkäänlaista kateutta heidän karttuvan valtansa ja varallisuutensa suhteen. Vähäistä ennen kuolemaansa kävi hän kerran vielä Uudessa Plymouthissa poikansa Alexanderin kanssa rauhan liittoa uudistaakseen ja säilyttääksensä sitä jälkeläisilleen.
Tässä neuvottelussa koetti hän suojella esi-isiensä uskontoa lähetys-saarnaajien anastavalta innolta ja ehdoitteli, etteivät sen koommin yrittäisi houkuttelemaan pois hänen kansaansa heidän vanhasta uskostaan; mutta kun hän huomasi, että Englantilaiset jyrkästi panivat vastaan, heitti hän leppeästi vaatimuksensa silleen. Hänen elämänsä melkein viimeinen teko oli se, että hän toi molemmat poikansa, Alexanderin ja Filipin (joksi Englantilaiset olivat nimittäneet heidät), erään etevän uutis-asukkaan luo, neuvoi heitä keskinäiseen suosioon ja luottamukseen ja pyysi, että sama rakkaus ja ystävyys, joka oli ollut valkoisilla miehillä ja hänellä itsellä, jatkaantuisi jälestäpäin hänen lapsillensa. Hyvä vanha sachem kuoli ja koottiin onnellisesti isiensä luo, ennenkuin suru ennätti hänen heimokuntansa; hänen lapsensa jäivät valkoisten miesten kiittämättömyyttä kokemaan.
Hänen vanhin poikansa, Alexander, astui hänen sijaansa. Hänellä oli vilkas ja kiihkeä luonto, ja hän piti ylpeästi kiinni peritystä oikeudestaan ja arvostaan. Vieraitten loukkaava menetystapa ja käskevä käytös sytytti hänen vihansa; ja hän katsoi levottomuudella heidän tuhoisia sotiaan naapuriheimoja vastaan. Hän joutui ennen pitkää heidän vainottavakseen, koska häntä syytettiin siitä, että hän Narrhagansetien kanssa vehkeili yhteistä kapinaa Englantilaisia vastaan, jotka olivat maasta ajettavat. Mahdoton on ratkaista, tukivatko tosi-asiat tätä kannetta vai perustuiko se ainoastaan tyhjiin luuloihin. Uutis-asukasten väkivaltaisista ja röyhkeistä toimista näkee kuitenkin selvään, että he olivat tähän aikaan alkaneet huomata, kuinka heidän valtansa nopeasti eneni. He olivat muuttuneet tylyiksi ja sietämättömiksi alkuväestön suhteen. He lähettivät aseilla varustetun joukon suoraa päätä ottamaan kiinni Alexanderia ja tuomaan häntä heidän tuomioistuimensa eteen. He tavoittivat häntä hänen saloiltaan ja saivat hänet kiinni jostakin majasta, jossa hän metsästyksen vaivoista lepäsi aseetonna muutamien seurakumppaniensa kanssa. Hänen vangitsemisensa äkillisyys ja se häväistys, jota hänen hallitsia-arvonsa oli kärsinyt, kalvoivat tämän ylpeän päällikön sydäntä niin, että hän sairastui ankaraan kuumetautiin: hänen sallittiin palata kotiin sillä ehdolla, että hän antaisi poikansa heille takaisintulonsa pantiksi; mutta isku, joka oli sattunut häneen, oli turmiollinen, ja ennenkuin hän ehti kotiin, sortui hän pahoitetun mielen tuskiin.
Alexanderia seurasi Metamocet eli kuningas Filip, joksi uutis-asukkaat sanoivat häntä hänen ylevän henkensä ja kunnianhimoisen luontonsa vuoksi. Nämät ynnä hänen hyvin tunnettu jäntevyytensä ja yritteliäisyytensä olivat saattaneet hänet suuren kateuden ja epäluulon alaiseksi, ja häntä syytettiin siitä, että hän oli pitänyt salaista ja leppymätöntä vihaa valkoisille miehille. Hyvin arvattavaa ja luonnollista on, että niin olikin laita. Hänen mielestään Englantilaiset olivat alusta vaan liikavieraita hänen maassaan, jotka olivat luottaneet siihen, että heitä suvaittaisiin, mutta paraikaa lavealta ja haitallisesti vaikuttivat metsä-elämään. Hän näki koko sukukuntansa riutuvan pois maan kasvoilta heidän edestään; näki, kuinka Indianein alueet joutuivat muukalaisten käsiin ja he itse heikkonivat, hajosivat ja hävisivät. Sopii väittää, että uutis-asukkaat alusta ostivat maan; mutta onko ketään, joka ei tunne, kuinka ensi asutuksen aikoina Indianien kanssa kauppoja tehtiin? Suuremman taitonsa vuoksi Europalaiset aina osasivat hyötyä; ja he voittivat melkoisia lisiä aluskuntiinsa helposti nostettujen sotien kautta. Sivistymätön metsäläinen ei ole koskaan omainen tutkimaan hienoja laki-pykäleitä, joitten nojalla voi vähitellen ja lakia rikkomatta vääryyttä harjoittaa. Hän päättää vaan tärkeimpiä tapahtumia myöten; ja Filipin oli siinä kyllin, kun hän tiesi, että ennen Europalaisten tultua hänen omaisensa olivat maan isäntinä, vaan että he nyt muuttuivat kulkiaimiksi isiensä maassa.
Mutta olivat hänen taipumuksensa yleiseen sotaan mitkä olivatkaan, ja kyti hänen rinnassaan mikä erityinen suuttumus tahansa veljen kohtelun vuoksi, hän tukahutti ne silloin; uudisti sovinnon siirtolaisten kanssa ja eleskeli rauhassa monta vuotta Pokanoket'illa elikkä, niinkuin Englantilaiset nimittivät sitä, Toivon Vuorella [nyt Bristol, Rhode Island], joka oli hänen heimokuntansa vanha asuntopaikka. Epäluulo, joka ensiksi oli vaan häilyväinen ja umpimähkäinen, alkoi kuitenkin saada sekä muotoa että sisältöä; häntä syytettiin vihdoin, että hän koetti yllyttää noita moninaisia itäistä heimokuntia kerrassaan nousemaan ja yhdenaikaisella ponnistuksella luomaan pois sortajien iestä. Vaikea on tältä kaukaiselta aikakaudelta määrätä, minkä verran sopii luottaa noihin varhaisiin syytöksiin Indianeja vastaan Europalaiset olivat niin herkät kaikenlaisiin luuloihin ja niin valmiit väkivaltaisiin töihin, että jokaiseen joutavaan juttuun pantiin jo siitäkin syystä arvoa. Päällekantajia löytyi kosolta, missä kielitteliöitä suosittiin ja palkittiin; ja miekka paljastettiin pian missä sen voitto oli varma ja sillä valtakuntia lohkaistiin.
Ainoa suora todistus Filipiä vastaan, joka on pysynyt tallella, on Sausamanin, erään uskostansa luopuneen Indianin kanne. Tämän luonnollinen viekkaus oli teroittunut siitä osittaisesta kasvatuksesta, jonka hän oli uutis-asukkailta saanut. Hän muutti uskontoa ja uskollisuuden valaa pari kolme kertaa semmoisella helppoudella, joka osoitti, kuinka höllät hänen perus-aatteensa olivat. Hän oli jonkun aikaa ollut Filipin yksityisenä sihteerinä ja neuvonantajana ja nauttinut tämän vieraanvaraisuutta ja suojelusta. Kuitenkin, kun hän huomasi, että vastoinkäymisen pilvet kokoontuivat hänen hallitsiansa ympärille, jätti hän tämän palveluksen ja meni valkoisten puolelle; ja näitten suosiota saavuttaaksensa soimasi hän entistä hyväntekiäänsä siitä, että tämä laski juonia heidän turvallisuuttansa vastaan. Tarkka tutkinto tapahtui. Filip ja useat hänen alamaisensa myöntyivät tutkintoon, mutta ei mitään saatu toteen heitä vastaan. Uutis-asukkaat olivat nyt kuitenkin menneet liian pitkälle, etteivät enää voineet peräytyä; he olivat ensin päättäneet, että Filip oli vaarallinen naapuri; he olivat julkisesti näyttäneet epäluuloansa ja tehneet kyllin hänen vihansa virittämiseksi; noudattaen siis tuota tavallista päätelmätapaa tämmöisissä tiloissa, he katsoivat tarpeelliseksi kukistaa hänet ja niin päästä kaikista vaaroista. Sausaman, tuo petollinen päällekantaja, löydettiin vähä aika tämän jälkeen kuolleena jostakin lammikosta. Hän oli joutunut heimokuntansa koston uhriksi. Kolme Indiania, joista yksi oli Filipin ystävä ja neuvonantaja, vangittiin, tutkittiin ja jokseenkin epäiltävän todistajan lausunnon johdosta tuomittiin ja teloitettiin niinkuin murhaajat.
Kun hänen alamaisiansa tällä tapaa kohdeltiin ja hänen ystävänsä niin kunniattomalla tavalla rangaistiin, loukkaantui Filipin ylpeys kovasti ja hänen vihansa paisui. Ukkosen nuoli, joka oli näin iskenyt maahan hänen jalkainsa eteen, herätti häntä nousevaan myrskyyn, ja hän päätti tästälähin olla valkoisten miesten valtaan luottamatta. Hänen häväistyn ja sydämestä murtuneen veljensä kohtalo kalvoi vielä hänen mieltään. Toiseksi häntä varoitti Miantonimo'n surkea loppu. Tämä suuri Narrhagansetien sachem oli ensin miehuullisesti kumonnut vastustajiensa kanteet uutis-asukasten tuomio-istuimen edessä ja puhdistanut itsensä salaliiton syytöksestä sekä vastaanottanut ystävyyden vakuutuksia, mutta surmattiin kuitenkin kavalasti heidän toimestaan. Filip kokosi sentähden taistelevat miehensä; kehoitti kaikkia vieraita, ketä hän vaan voi, yhtymään asiaansa; lähetti naiset ja lapset Narrhagansetien turviin ja piti aina, missä hyvänsä hän ilmestyi, aseellisia sotureita luonansa.
Kun molemmat puolueet näin olivat joutuneet epäluulon ja kiihtymyksen tilaan, oli vähäisin kipinä kylläinen sytyttämään heidät tuleen. Aseet käteensä saatuaan kävivät Indianit vallattomiksi ja harjoittivat silloin tällöin ryöstelemistä. Eräällä tämmöisellä hävitysretkellä ampui joku uutis-asukas yhden soturin kuoliaaksi. Tämä oli julkisen sodan alku; Indianit riensivät kumppaninsa kuolemaa kostamaan ja käsky aseisin kaikkui pitkin Plymouthin uutis-asutusta.
Näitten sumeain ja surullisten aikojen ensi kertomuksissa kohtaa meitä monta merkkiä, kuinka kivulloinen yleinen mieliala oli. Se synkkämielisyys, joka uskonnollisesta miettimisestä syntyi siirtolaisissa, ja heidän kolkko asemansa, koska elivät keskellä tiettömiä saloja ja villikansoja, olivat tehneet heidät taipusaksi taikauskoon ja täyttäneet heidän mielensä kaikenlaisilla kummituksilla. He olivat myöskin hyvin alttiit uskomaan aaveita. Taistelu Filipiä ja hänen Indianejansa vastaan, niin on meille kerrottu, ilmoitettiin useilla semmoisilla kammoittavilla varoituksilla, jotka käyvät suurten ja yleisten vaurioin edellä. Kokonainen indianijoutsen kuva näkyi ilmassa Plymouthin kohdalla, ja tätä pitivät asukkaat pahaa tietävänä enteenä. Hadley'ssa, Northamptonissa ja muissa niitten läheisissä kaupungeissa "kuului ison kanunan ääni yhdessä maan järinän ja vahvan kaikun kanssa". Toisia säikäytti jonakin hiljaisena päivän-valaisemana aamuna kiväärien ja muskööttien laukaukset; oli juuri kuin kuulat olisivat vingahtaneet heidän ohitsensa ja sotatorvien toitotukset väräyttäneet ilmoja, mennen länteen päin; muutamat luulivat kuulevansa, kuinka hevoset neljästivät heidän päänsä päällitse, samalla kuin moniaat epäluomat, joita saatiin nähdä siihen aikaan, täyttivät taikauskoiset muutamissa kaupungeissa pahoilla aavistuksilla. Useat näistä ennustavista näyistä ja äänistä lienevät olleet luonnon ilmaumia: revontulia, jotka palavat varsin vilkkaasti näillä leveys-asteilla; raanakiviä, jotka räjähtävät rikki ilmassa; satunnainen suhina, kun tuuli kiitää metsän latvalehtien lävitse; kaatuvien puitten taikka lohkeavain kallioin ryske; taikka noita muita outoja ääniä ja kaikuja, jotka toisinaan aivan omituisella tavalla kohtaavat korvaa keskellä metsäisen erämaan syvää hiljaisuutta. Näitä kenties muutamat synkkämieliset henget olivat säpsähtäneet, näitä oli rakkaus kummallisiin tapauksiin ehkä liioitellut ja näitä kuunneltiin sillä halulla, jolla me hahmimme kaikkia, mikä on pelottavaa taikka salamyhkäistä. Näitten taika-uskon kuvitelmien yleisyys ja ne vakavat kertomukset, jotka yksi sen ajan oppineista miehistä on laatinut niistä, ovat hyvin omituiset niille ajoille.