Se pohjan neidin rauhatonna syöksi Valoa isänmaalle kantamaan, Se rinnastansa levonlaulut ryösti, Kamppaavan kosken nosti pauhaamaan.
Vaan taivaan tult' on kauvan mahdotonta Maan lapsen kestää, tomuasunnon: Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta Taivaisten tulten asuinpaikka on.
Kas sinne pohjan leimuna myös lenti Kukintoajallansa neitonen; Tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki, Kotoisen lammen tyyntä nauttien.
Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne Jäi ystävät ja siskot suremaan. Vaan hautakumpu kuiskaa: elämänne Valoksi loistakohon synnyinmaan.
VELDESLAAKSO.
Komeat on Karavankivuoret, Juliset on alpit uljahat. Ne ne Veldesjärven laaksomaalta Myrskyn tuhotöitä torjuvat.
Paljon aurinko suo paistettansa Soman Veldeslaakson lapsillen, Kansaa pulskeata kasvatellen, Hedelmiä maasta kansallen.
Vapaudenhedelmää ei vielä Kasva toki Veldeslaaksossa, Vaikka siellä vuorituuli huokuu, Ilma puhdast' on ja raitista.
Vaikka raikkahasti iltasilla Kansa joskus juo ja kirkuaa, Hengenkielet sen on soinnutonna, Luonto ääniään vaan irroittaa.
Vaikka laakson kymmenkunnat kirkot Soittelevat kilvan kellojaan, Soittavat öin, päivin, illoin, aamuin, Kansaa eivät nosta kuitenkaan.