LAPSEN OSA.
Naapurihin Tuomo aamull' astui Iloissahan, hyppyhynkin valmis; Vuorotellen vihellys ja laulu Tuomon suusta hilpeästi raikkui.
»Miksi, Tuomo», emäntä näin kysyi, »Läikkyvi nyt ilos yli laitain? Joko onni lapsilles soi leivän, Puuttehessa ennen itkeville, Vaiko otti osan heistä Tuoni Majoillensa riistarikkahille?»
»Eipä Tuoni ottanut, mut leipä Taivahasta putosi, kun kuuteen Lapsehen loi Luoja seitsemännen. Hälle hengen antaja suo leivän, Leivän, jot' ei nauti vielä lapsi; Toisillenpa osansa siis jääpi. Työtä anon, emäntä, nyt sulta Iloissani Luojan antimista.»
NEITI IISA ASPIN HAUDALLA.
(1874.)
Tuoll' aina, missä pohjantulten palo Yön synkeydeltä rauhan valloittaa, Siell' yleni se ihmishenki jalo, jon ruumista tuo hauta tallentaa.
Siell' yleni hän, siellä syttyi koitto Sieluunsa pohjan taivaspalosta, Ja isänmaalle kunnia ja voitto Säteili vienosti sen valosta.
Ja siellä hälle sielun hartautta Herätti salon syvä huokaus, Siell' antoi rauhaa, riemun runsautta Kotoisen lammen tyyni kirkkaus.
Mut pohjan tuli, kerta syttyneenä, Ei rauhaa suo, se tahtoo valaista, Kun päiväks yön se näkis muuttuneena, Silloinpa vasta löytäis lepoa.