Me airokkahat, kelvot Olkaamme soutajat: Pois joukostamme veltot Ja — turhankiskojat! Ken voimat taiten käyttää Ja, harras toimessaan, Mies ompi kestämähän — Se meistä miesi vaan!
Mut kunnon perämiesi Täss' ensi arvon saa. Hän kaikki karit tuntee Ja suunnan suuntoaa, Hän, hänpä meidät saattaa Vakaasti valkamaan, Siis kiitoksemme hälle Nyt ensin kaikukaan.
Ja nyt me laulakaamme, Oi siskot, veikkoset, Tään Suomen suloutta, Mi hurmaa sydämmet! Ja niinkuin mieli puhdas Nyt kirkkomatkan' on, Niin työssä tälle maalle Se puhdas olkohon!
Ah, herttainen on hetki, Tää Herran päivä on! Ja kirkon torni nousee Tuolt' yli kuusikon, Ja aamupaistehessa Se noin kun hohtelee, Totuuden pyhän tietä Se meille viittailee.
Niin maamme tulevaisuus Myös meille hohtakoon, Kuin pyhä templi tuolla Ja meitä kutsukoon! Se hohto sydämmemme Innolla täyttäköön, Ja vauhti rintojemme Sen ilmi näyttäköön!
Hei! Soutakaamme, veikot, Ja siskot armahat! Me kilvan soutakaamme, Ett' aallot vaahtoisat Vierellä venehemme Hilpeinä hyppelee, Ja kokka mahtavasti Edessä kohisee.
Ja laulakaamme kaikki Nyt täysin sydämmin, Kuink' on tää maamme kallis Ja meille rakkahin, Mut Herrallemme harras Myös kiitos kohotkaan, Ett' armostaan loi meille Näin armaan isänmaan.
KAARLO KRAMSU.
Merimiehen poika, syntyi 23/12 1855 Oulussa, tuli 1874 ylioppilaaksi: toimi sitten sanomalehtimiehenä ja kuoli mielisairaana 26/8 1895. Julkaisi 1878 ja 1887 Runoelmiensa kokoelmia.