On muiden mielehen luonto tyyni, Ja leivon laulu ja illansuu, Mä nautin parhain kun myrsky pauhaa, Kas silloin nuortuu ja norjistuu.
Siis vello vaahtoa, aallon Ahti, Ja sävel soios sä myrskysään! — Mä lennän laulaen ilman halki Ja kiidän kilvalla tuulispään!
SUNNUNTAINA.
Kaunis, kirkas nyt on aamu, Aamu armas sunnuntain. Tuolla siintää kirkon haamu, Kaikuu kellot kumahtain.
Venhot viiltää järven pintaa, Kaikki kirkkoon kiirehtää; Valkovaate peittää rintaa, Juhlahuivit välkähtää.
Minä kurja synnin lapsi Astun arkivaatteissain, Paljas rinta, tukkahapsi, Eikä pappi aatteissain.
Minä kuljen kukkulalle, Jolla nurmi vihannoi; Istun sinne kuusten alle, Kuullen kuinka kuuset soi.
Kuulen kuinka linnut laulaa, Kuinka laine loiskuaa, Katson kuinka aallot kaulaa Sulosaaren rantamaa.
Täällä istun yksin aivan, Enkä veisaa, äännä en, Näen päällän' sinitaivaan, Töitä luonnon katselen.
Avaruus mull' armahampi Kirkon kolkkoutta on, Luonnon hiljaus rakkahampi, Kuin on laulut joukkion.