Päivä loisti; Metsä toisti Kuiskeet luonnon haltiain: Virrat aukes, Lammet laukes Suihkannasta suudelmain.
Nilkutellen, Nyyhkytellen Poistui herra kinosten; Hymyellen, Hehkuellen Tanssi impi kukkaisten.
HILJA HAHNSSON.
On syntynyt 11/9 1874 Hämeenlinnassa. Suoritti vv. 1892-95 oppijakson Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa ja 1898 ylioppilastutkinnon. Julkaisi 1898 runokokoelman Oraita ja 1899 Tuomenterttuja.
ERKON »AINOA» KATSELLESSA.
Kaikki paikat on täytetyt: Tässä vuottaen istun nyt. Himmeäksi jo liekit saapi, Verho poimuille kohoaapi. Näen Ainon ja immet muut, Urhot uhkeat, partasuut; Mutta muutakin paljon vielä Haavehissani näen siellä. — —
Kuulen lainehen loiskivan, Kuulen kuusien huminan. Käki kukkuvi kuusistossa, Alli soutavi aallokossa. Näen kalliot, korpimaat, Näen lehdikot varjokkaat, Tunnen tuoksua tuhansista Kevättuomista kukkivista.
Kevät tenhovi… Kokonaan Joudun uutehen maailmaan: Näen haltiat kukkasissa, Puiden oksissa huojuvissa Sinipiikaset salolla, Veessä Vellamon neitoja, Päivän impyet hohtavilla Rusopilvien reunamilla.
Näen, kansani kallehin, Kevätpäivinäs sinutkin; Lapsi-aikasi lauleloita Kuulen vienoja, ihanoita. Nautin soidessa kantelon… Vaan se lyhkäinen hetki on. Aatos lentävi, haave haihtuu, Toisenlaisiksi kuvat vaihtuu.
Suomen kohtalot muinaiset Mulle kertovi sävelet… Nyt ne kuuluvat sekavilta, Tuskaisilta ja vierahilta; Sitte syttyvät toivomaan Tahi tyyntyvät uudestaan Tahi vaihtuvat uljahiksi Taiston pauhinasäveliksi.