TEINIEN ILOSTA.
Kaikell' väell', yhdell' äänell', Ynnä yhteen veisatkaam'; Hypät' mahdam', kuin me taidam'. Taitavasti tanssikaam'! Jalo juhla — ehk' on surkia, Opin orjuuden puolest' — Nuorten seura toivoo aina Opin pitoo iloisest'.
Pitää, pitoo opin ilon Anoo taitoo tavoissa. Oll' iloisna, ei suruisna Vanha tapa pidossa. Siis iloitse, ratk' riemuitse Nyt sä nuorten joukkio: Joska näinä olis aina Opin pidon olento.
Opin sauna autuas aina, Koska vitsoill' vihdoillaan, Ei sairasta siit' saunasta, Kuin kylmält' kylvötellään. Opin ottaa, karttain kohta Tapoj' taitamattomii: Ett' on lyöty, siit' on hyöty, Seuraa taito, toimiki.
JUHANA CAJANUS.
Syntynyt Paltamossa 27/12 1655, tuli Upsalaan ylioppilaaksi 1670 ja filosofian maisteriksi 1679. Seuraavana vuonna hän nimitettiin ylimääräiseksi filosofian professoriksi Turun akatemiaan, vaan jo 27/6 1681 tuoni katkaisi hänen toiveikkaan uransa. Seuraava kiitetty runoelma on hänen ainoa tunnettu teoksensa suomeksi.
KATOOVAISUUDESTA.
Etkös ole, ihmisparka, aivan arka, Koskas itket päivät yöt, Koska suret suuttumatta, puuttumatta Muistain tuonen murhatyöt.
Tapa vanha tappavalla vierahalla Luojan laitoksen perään: Hyvät, huonot lapsinensa, lankoinensa Syöksee, sulloo maan poveen.
Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa, maaksi murtaa Hirmukourilla kovin; Turhat toivot, toivotukset, voivotukset Parkusuussa pelkurin.