Jopa joutuupi lähemmä, Herran laumoa likeni, Kansa parkuupi pakossa; Mooses huokais hartahasti: »Ei vara edespäin mennä, Sia siirtyä sivulle; Vesi väljä on edessä, Kalliotkin kahden puolen, Jäljessä vihaaja julma; Miekka välkkyypi verinen, Henki huokuupi hevoisten». Kohta kuuluupi humina, Puhui pilvestä Jumala: »Mitä Mooses huokaelet, Valitat niin vaikeasti? Saata sauvasi vetelien, Keppis aaltohon aseta!» Saatti sauvansa vetehen, Aaltohon kepin asetti: Vesi vieryypi mäeksi, Kallioksi kahden puolen, Aalto pilvihin yleni, Jätti pohjan paljahaksi. Mooses mielellä hyvällä, Aivan Aaroni ilossa, Kansa kaikki riemuissansa Menevät meren läpitse, Kuivin jalvoin kulkenevat. Kurja mieleltä kuningas Läpi aaltojen ajaapi Jalon joukkoa Jumalan, Meneepi meren sisälle. Vesi kaatui kahden puolen Aivan yhtehen äkistä, — Kuten seinät korkeammat, Muljahtavat linnan muurit, — Peittääpi pahojen parven.
Vaan sinä samana yönä, Koska kansa ulvos kulki, Juhla säätty on Jumalan, Pääsiäinen päälle pantu: Yksivuotisen karitsan Käski kansansa Jumala Tapettaa joka talossa, Ukset viskoa verellä, Pisoitella pihtipielet, Oven päällisen punata: Merkki Herran huonehissa, Ett'ei surma sais sisälle, Jolla löi Egyptin maata; Antoi murhaajan mureta Esikoiset kaikki tyynni, Aina asti kuninkahasta, Ett' asti elä'imihin. Huuto kuului huike'impi Kansan kauhean seassa, Vaan ei joukossa Jumalan Pääse murhaaja majahan: Ukset viskottu verellä, Punaisella pihtipuolet, Ruusunkarvalla karitsan.
Muistoksi tämän imehen Juhla säätty Juutalaisten, Joka vuonna uudistettu: Syödä kansassa karitsa, Pääsiäisnä puhdas lammas.
ANTERUS ASCHELINUS.
Tuli 1682 »turkulaisena» Turun ylioppilaaksi; opettaja Turun koulussa 1690, Askaisten kappalainen 1703, kuollut samana vuonna. On julkaissut muutamia erikseen painettuja runoja, m.m. 1702 Suomen iloäänen Narvan voitosta, joka vähän lyhennettynä tässä seuraa.
SUOMEN ILOÄÄNI NARVAN VOITOSTA.
Tsaar' Pietari Muskossa sankari suur' Ol' mielestäns väkevä sangen, Niin että hän humulla tuimalla juur' On Ingrinmaan sisälle langenn': Suur' tavar' ol' myöt' Ja kultaiset vyöt — Me kuitenkin Jumalass' sodim'!
Vaikk' Venäjän poijill' niin paksult' sen maan. Kuin tomu ja santa, hän täytti, Ett' joukkoa seuraamast' joukko ei laann', Ja vihansa julmuuden näytti, Niinkuin peto suur' Tai kuin traakki juur' — Me kuitenkin Jumalass' sodim'!
Kun Narvaan hän siirtyi joukkoinsa kans', Niin kaupungiss' pelko suur' paisui; Hän käski sen asujain kohdastans Koht' avata portit, ja lausui: Tott' kaupungin me Kyll' kukistamme — Me kuitenkin Jumalass' sodim'!
Mut kaupunki rohkia ol' itsestäns Ja venäläist' kohtas näill' sanoill: Niin kauvan kuin veri on lämpimänäns Edesvastaan[44] ma Inkerin majoi! Täst' Venäjän mies On kovassa hiess' — Näin Jumalass' sotia tahdom'!