Syntyi Somerossa 1/2 1706, tuli ylioppilaaksi Turkuun 1725, papiksi Pohjanmaalle 1730, Nousiaisten kirkkoherraksi 1753 ja kuoli 28/9 1769. Achrenius teki jo nuorena itsensä tunnetuksi runoiliana, mutta liityttyään 1730-luvulla herännäisliikkeesen, käytti hän runoilialahjaansa enää ainoastaan virsien y.m. hengellisten runojen sepittämiseen, kerrotaanpa hänen polttaneenkin entiset maalliset runoelmansa. Hengellisiä runoja on hän julkaissut suuren paljouden, joista tunnetuin on kokoelma Sionin juhla-virret, pain. Turussa 1769. Seuraavassa »onnentoivotuksessa väitökseen», joka olkoon näytteenä 1700-luvun akatemiallisesta runoudesta, on senaikuinen kirjoitustapakin säilytetty.
ONNENTOIVOTUS VÄITÖKSEEN.
Tuonain temmaisi täst minu muodois muttuva Morpheus, Temmais, valpana vei, eipä suonut sippura silmill, Vei minu, vei vijtan, cusa virsiä veisasi Virtus, Veisais näin: tule tän Musain vesa vickelä vircuin, Cuin vetelet vinhast Aganippen vainjosa vettä: Juox, tule tän tänäpän, täsä tie, täsä tanhoa toimen, Tie joca selkiä lie, joca vie, joca taitane taivast Päin vetä, paitz pelvot ylitz onnet et ongalet alhoin, Pindin paisumen pääl, cusa cunnia canda cathedras Crunun caickile nijl, jotk sinne on sattanet itsens: Sijs tule tän tänäpän: vedä, veickoni, virsuja väljäll, Seura ny' meit yll' öit, pyri pääl, lue, lauluja laske, Eij täsä turmel työ, vaick tappura pistäpi pensas, Eij täsä tuoxua tul, vaick canda se, crapise cannois: Sijs pidä pääl, joca sääl, kyl cunnian cuckula caicu, Cuins heljäl helinäl Heliconillen huittulen[45] hyppät. Näin veisais Virtus: tämän äckeis taitava toimen, Cans taidon Toveritz', joca nurcasa nurisi nurmen, Äckäis sen, meni sinn'; ja jos ennen seuraisi sijvos, Kyl sala kyl caunist, jo ny' jälkiä jättele julki. Jälkiä jättele julk, minä vihdoin vidasa virgon, Nyt toivon totisest: caick caiketi kändykön onnex.
JUHANA FROSTERUS.
Juhana Frosterus syntyi 1720 Paltamossa, tuli ylioppilaaksi 1736, maisteriksi 1745, Sotkamon kirkkoherraksi 1763; v. 1800 sai hän jumaluus-opin tohtorin arvon ja kuoli 10/6 1809. Hän on sepittänyt pari kaunista runoa sekä miellyttävän, esitystavaltaan runollisen kirjan Hyödyllinen huvitus luomisen töistä, joka ilmestyi 1791.
JUMALAN PYHÄSTÄ LAISTA.
Tuli tuuli tunturilta, Edomin etelämaalta, Paksu pilvi Paranista, Josta tuli tuiskuaapi, Tulen liekit leimahtaapi, Jyrinät ylen jyreät, Pelättävät paukaukset. Oli tuska tullessakin, Kova kipu kallioilla, Vuoret aaltoina ajeli, Paukkui vuorten patsahatkin, Sinai syttyypi tulesta, Horeb horjuupi kovasti.
Onpi Luoja liikkehellä, Luojan voima vallassansa Ihmisille ilmestyypi. Hänen vaununsa vakava Kulki pilven kukkuloita Rakehitten rattahilla. Taivas selkeä sakosi Mustan pilven peittehestä, Tiukkui taivahat sadetta, Vesi vuoti viljavasti. Liikkui luodut luonnossansa, Liikkui Luojan liikuttaissa, Kaikkivaltiaan käsissä.
Nämät oli nähtävissä, Mutta eipä siedä silmä Nähdä näkymättömiä, Kukapa saattaapi sanoa, Jot'ei ole ennen nähnyt Eikä kuullut korvillansa? Kuka saattaapi sanoa, Aivoillansa arvaella, Mitä enkelein esissä, Mitä taivaassa tapahtui, Henkein suuressa hovissa, Kaunihissa kartanossa?
Pyhän Herran palveliat, Seebaotin sotajoukot, Suuret sankarit sodassa, Kirkkaudessa koreat, Seisoi tuhannen tuhansin, Joukoissansa juontehessa, Tekemässä taitavasti Palvelustansa pyhästi. Helisi heleä torvi, Pauhasi pasuunan ääni, Kaikui korvissa kovasti, Pelko pyörrytti parahat, Rohke'immat raukesivat. Ylimmäisen ystäväkin, Jalo tuttava Jumalan, Mooses miehistä valittu Tunnustaapi tuskissansa: »Minä vapisen, värisen, Polvet puuttuvat minulta». Kaikki kansa katsellessa, Katsellessa, kuullellessa, Pyysi pelvosta paeta Kuolemata kauheata.