Siis jo rouvat, siis jo rouvat pian vanukaat Äijienne kaulaan, Niinkuin rautanaulaan — Suuta pistäin, suuta pistäin heille sanokaat:
»Elä kauvan, elä kauvan minun tukenan'! Paljo multa puuttuis, Sull' jos tuoni suuttuis, Ennen aikaa, ennen aikaa panis hautahan!»
FRANS MIKAEL FRANZÉN.
Tämä kuuluisa runoilia ruotsin kielellä, joka oli syntynyt Oulussa 9/2 1772, tuli kirjallisuuden professoriksi Turkuun 1798, vaan 1811 siirtyi Ruotsiin, missä Hernösandin piispana kuoli 14/8 1847, on suomeksikin runoillut yhden runoelman (1804).
RUHTINAALLE.
Eläköön kuningas, Vilpitön ruhtinas Suomenkin maan: Sielläkin siivoa, Toimea, taitoa, Parempaa oloa Kartuttamaan.
Vaasaitten sijalla, Vaasaitten neuvolla Hallitkoon hän: Metsänkin kodossa Orvollen osansa, Pienimmäll' omansa Säilyttämään!
Estä, oi Jumala, Pahuuden juonia Pimeyden teill'! Hän ku on ilomme, Onnemme, toivomme, Hänelle olkoomme Se kuin hän meill'!
Turvana tuhatten, Herrana sydänten Eläköön hän! Väärille pelvoksi, Hyville voitoksi, Suomelle riemuksi Eläköön hän.
Veisaa siis jalolle Maakunnan isälle Suomenkin maa; Kasvattain rauhassa Lapsia korvessa, Rukiita nevassa, Veisaa: hurraa!