Ja kun lasketaan levolle Tämän maailman majoista, Tule sitten Tuonelahan Lasten kanssa laulamahan, Siellä on makea manna, Siellä on ilo ihana, Siellä on koria kirkko, Siellä lehteri leviä, Siellä veisaa pyhät veljet, Siellä siunatut sisaret, Siell' on semmoinen elämä, Jott' ei täällä tietää saaha, Sit' ei voi sanoa suulla, Eikä käellä kirjoitella.

Josko Maija sinne mennet, Josko ennen ennättänet, Kutsu sinne kummiasi, Isääsi ja äitiäsi. Rukoileppas Ruhtinasta, Vanhurskasta Valtiasta Armoalttarin e'essä, Palmut paistavat käessä. Siellä sitten lauletahan, Voitonvirttä veisatahan Isämme istuimen eessä, Isoisissa Isän häissä. Siellä on avara aitta, Leviämpi leipähuone, Siellä on lihava laiun, Hengellinen herkkupöytä. Jospa sinne tultaisiinkin, Onnelliset oltaisiinkin, Siinä suuressa salissa Patriarkkojen parissa.

PIETARI MAKKONEN.

Oli syntynyt Kerimäellä v. 1785. Pitäjässään häntä pidettiin suuressa arvossa ja pantiin useaan luottamustoimeen. Ensimmäistä runoaan kirjoittaessaan hän mainitaan jo olleen 50-vuotiaana. Makkonen kuoli 20/4 1851. Etevimpiä ovat hänen runonsa »Suomen kielestä» ja »Viinan töistä».

LAULAJAN ALKUSANAT.

Halu mulle huolta antoi, Luonto laulua lupasi, Ruveta runon sanoille, Väinämöisen värssylöille, Jos vaan kylläksi kynäni, Sulkani sanoja saisi, Eikä vierisi vioille, Teille väärille vetäysi.

Voi! jos vanha Väinämöinen, Ukko nousisi unesta, Aukaiseis sanaisen arkun, Josta juoksisi jokena, Virret virtana valuisi, Sarvipäisinä sanoina. Luontevina lausehina!

Mielikki, metsän emäntä, Metsän kukka kultarinta, Kasta siipesi simassa, Sulkasi sulassa meessä, Jolla virteni virutan, Kastelen sanani kaikki, Että muistuisi mesille, Hunajalle höyryäisi, Oisi iltamme ilona, Suomen kansan suosiona.

ILOLAULU SUOMEN KIELEN KASVANNOSTA.

Missä syntyi Suomen neiti, Kussa kasvoi kaino lapsi? Mistä oppinsa otellut, Saanunna sanat mokomat, Kun ei kielensä keralla Sallittu salissa olla, Eikä oppihin otettu, Neuvon alle annettuna? Siitä ei sinä ikänä Tullut suurillen tutuksi, Eikä päässyt päivinänsä Ylimmäisten ystäväksi; Kulki köyhissä kylissä, Matalaisissa majoissa, Talonpoikien tuvissa, Kyntömiesten kartanoissa; Jos kerran kävi hovissa, Ei siihen sisällen päässyt, Saipa käyä kartanolla, Seinävierissä väristä; Eikä päässyt pännän päähän, Eikä sulkahan sopinna, Eikä laskettu lakeihin, Eikä tullut tuomioihin.