(Samuli Kustavi Bergh.)
Oulussa syntynyt 2/12 1803, tuli Kallio v. 1822 Turkuun ylioppilaaksi ja suoritti Helsingissä 1830 tuomaritutkinnon. Hänen toiveikas uransa katkaistiin silmätaudin kautta, joka pian teki hänet aivan sokeaksi; kuoli vasta 1853. Kallion harvat runoelmat (painetut Otavan toisessa osassa v. 1832 ja Oulun Viikkosanomissa) ovat helmiä Suomen runottaren otsanauhassa.
SOIDIN.
Vaeltaissa vainiolla Kuulin Annin laulavan, Kuulin kuusten takalolla, Kallioinkin kaikuvan: Tuulan, tuulan, tee.
Suositellen mehumiellä Annin kumppaniks ma jäin, Sanoen: »kah, laula vielä!» Ja se armas lauloi näin: Tuulan, tuulan, tee.
Niin hän lauloi hymyhuulin, Sulosilmin, simasuin, Hiljaa hengiten ma kuulin, Mutt' en muista muuta kuin: Tuulan, tuulan, tee.
Taivas leimahti ja loisti, Kun hän istui vieressäin; »Suudellaanko?» — »Toisti, toisti!» Lausui hän ja lauloi näin: Tuulan, tuulan, tee.
Solui päivä; iltatorven Liekö kuullut kutsuneen, Kun nyt lähti poikki korven — Totta muille lauleleen: Tuulan, tuulan, tee.
Vapaus on rinnastani, Riemu, rauha rientänyt; Yöt ja päivät korvissani Sama soipi ääni nyt: Tuulan, tuulan, tee.