Nurmell' on jo nukka Päällä kaunis peittehensä, Peittehellä päivän immet, Aurinkoisen armahaiset, Kukat kaikilla keoilla, Lehti täysi jo lehoissa.
Jopa lammin lämmin laine Likistävi rantoansa, Iltavirttä veisoavi, Kullallensa kuiskuttavi, Kunne' kulta nukkunevi, Kaunis maa makaelevi, Kunne' itsekin ihana Armas aaltonen nukahti, Kullan vierehen väsähti.
Jopa linnut laulelevat, Käköset kukahtelevat; Mitä linnun laulaminen, Mikä käellä kukunta? — Toivon tult' on rinta täysi, Lemmen liekkiä povensa, Toivo kultansa tuloa, Armahan alenemista, Mieli muiskujen mehua, Suloisuutta suuta-saannin.
Kaikki on riemu, kaikki rakkaus, Kaikki kultien kujerrus, Kaikki autuas ilonen, Taivahan tulen palanta; Missä toivo, siinä täyttö, Missä laulu, siinä vastaus.
Tuota kuuntelin ja katsoin, Katsoin kurja kaiken yötä, Iloni alas aleni, Aleni kuin allin mieli Uiessa vilua vettä, Toivoni tuli tukehtui, Sammuivat suloiset suonnat, Mieleni matala mustui, Syämmeni surkastihen, Silmästä vetonen vieri, Kyynel kulki kasvoilleni.
Mikä toi sen tuiman tunnon, Mikä mustan miel'alani?
Tuopa tuopi tuiman tunnon, Tuo ainakin mustan mielen: Milloinhan sulavi Suomi, Milloin Suomessa syämmet, Konsahan kevät tulevi, Konsa hanget lähtenevi Suomen poikien povista, Verestä viluisen kansan?
PORTHANIN KUVAPATSAAN PALJASTETTUA.
(9 p. Syyskuuta v. 1864.)
Olettehan nähneet, näätte nytkin, Syksyn tullen, lehden kellastuen, Koska päiväkulta poikkenevi Poies Pohjan puolelta, ja valtaa Perimään palaavat yö ja talvi, Kuinka luonto lapsukaisiansa Utarilla ruokkii uhkuvilla: Elon kultaa pellot pöllyävät, Puut ja pensahat ne painumassa Ovat maahan marjakuormistansa; Ladot, aitat täytyy ahtamalla Maan ja meren riistan rikkautta, Sekä maanmies mielin tyytyväisin Kesän kuollehen jo hautaan saattaa.