Laulavat Lapinki lapset, Heinäkengät heittelevät, Hirven harvoilta lihoilta, Petran pienen pallehilta; Niin miks'en minäki laula, Miks' ei laula meiän lapset, Ruoalta rukihiselta, Suulta suurukselliselta.
Laulavat Lapinki lapset, Heinäkengät heittelevät, Vesimaljan juotuansa, Petäjäisen purtuansa; Niin miks'en minäki laula, Miks' ei laula meiän lapset, Juomalta jyvälliseltä, Oluelta ohraiselta.
Laulavat Lapinki lapset, Heinäkengät heittelevät, Nokisilta nuotioilta, Hiilisiltä hiertimiltä[1] Niin miks'en minäki laula, Miks'ei laula meiän lapset, Lavitsoilta lautaisilta, Huonehilta honkaisilta.
Kant. I. 4.
MUINAISET AIAT PAREMMAT.
Ajattelen aikojani, Muistan muita päiviäni, Parempia päiviäni, Entistä elantoani. Muin' oli aiat paremmat, Päivät kaikki kaunihimmat, Päivänlaskut laupiaammat, Koreammat huomenkoitot: Toisin silloin touko kasvoi, Toisin maa orahan otti. Silloin nousi nuoret heinät, Kun ma nousin nuorukainen; Silloin kasvoi kaikki kaislat, Kun ma kasvoin kaunis lapsi. Kasvoin koissa korkeassa, Ylenin ylituvissa, Kaunihilla kannikoilla, Liioilla lihamuruilla; Vaan tuli surma suutimaton,[2] Kesken yötä kenkimätön, Pois otti minun poloisen, Kauas kantoi Karjalasta Näille ouoille oville, Veräjille vierahille, Jossa harvoin päivä paistoi, Harvoin kuutamet kumotti; Harvoin on kuultu kuikan ääni, Harvoin kaakkurin kajatus; Harvoin on hauki vierahana, Siika ei sinä ikänä, Lohen poik' ei polvenahan. Niinpä nyt tätä nykyä, Tällä tuhmalla iällä, Sijan tieän, kussa synnyin, Kanssa paikan, kussa kasvoin, En tieä sitä sijoa, Kussa kuolo kohtajavi, Näillä ouoilla ovilla, Veräjillä vierahilla.
Kant. I. 32.
AURINGON TERVEHDYSSANAT.
Terve kuu kumottamasta, Kaunis kasvot näyttämästä, Päivä-kulta koittamasta. Aurinko ylenemästä!
Nouse kultaisna käkenä, Hopeaisna kyyhkyläisnä, Elollesi entiselle, Matkoillesi muinaisille.