HAJANAISIA MUISTELMIA ENSI VUOSILTA KIINASSA
I:nen Luku.
Ensimäinen viikko Kiinassa.
Unohtua ei voi se päivä, jolloin ensikerran astuimme maalle Kiinan rannikolla. Ääretön pienuuden, voimattomuuden tunne valtasi sydämen. Istuen rikshoissa, joita miehet vetivät, katselimme kaduilla kulkevia Kiinalaisia. Olimmeko todellakin Kiinassa? Voisimmekohan täällä mitään vaikuttaa? — Niin, kukas voisi kuvata niitä tunteita, jotka täyttivät sydämemme ja luetella ne ajatukset, jotka mielessämme risteilivät? Edessämme oli ikäänkuin ylitsepääsemättömät vuoret. K.S.L—sen johtaja, herra Taylor sanoi meille Lontoossa ollessamme:
"Kun tulette Kiinaan, tulee eteenne suuria vastuksia. Ne kohoavat jyrkkinä, kuin kaupunkien muurit. Jos nousette muureille, katsotte sieltä alas, on jyrkkyys kadonnut. Niin on vaikeuksienkin laita. Niitä on katsottava ylhäältä, Jumalan näkökannalta. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, eikä sille, joka Häneen luottaa." — Hän oli kokenut sen. Sydän rauhottui muistaessa ettei Jeesus ollut meitä lähettänyt sentähden viinimäkeensä, että jotakin olimme, eikä siksi, että meillä oli jotain voimaa tai viisautta, ei, vaan sentähden kun Hänelle oli annettu kaikki voima ja valta taivaassa ja maassa. Tällä valtakirjalla varustettuina olimme tulleet kaukaisista maista ja merten ylitse Kiinan miljoonien keskuuteen. — —
— — — Miehet veivät meitä K.S.L—n päämajaa kohden. Leveillä, jokseenkin siisteillä kaduilla oli,kylmästä ilmasta huolimatta, paljon ihmisiä liikkeellä, mutta ainoastaan pitkätukkaisia Kiinalaisia. Rakennukset olivat ulkomaalaisia, kaksikerroksisia ja monet lähellä hajaantumistilaa. Noin lähes puolen tunnin kuluttua tulimme erään ison rakennuksen portille. Rakennuksen ulkoseinällä olivat sanat
China Inland mission.
Sydämemme sykähti ilosta, sillä siinähän nyt oli K.S.L—n koti! Lämmin, kotinen tunne valtasi meidät. Ilomme yhä lisääntyi kuin avoimin sylin tulimme vastaanotetuksi tässä vieraassa maassa. Kodissa oli siihen aikaan 70 lähetyssaarnaajaa. He olivat isossa salissa, parhaallaan teen juonnissa, kun me astuimme sisälle. Sekin hetki jäi ijäksi päiväksi mielehen.
Siinä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Muutamat olivat jo vuosikymmeniä olleet maassa, toiset olivat vastatulleita. He olivat kiinalaisessa puvussa. He olivat tulleet eri maista ja kuuluivat eri kansoihin ulkonaisesti, mutta sisällisesti olivat he yksi kansa, Jumalan kansa, yksi perhe, Jumalan perhe. Heidän yhteiskunnallinen asemansa oli ollut hyvin erilainen. Muutamat olivat osallisia korkeimmasta maallisesta sivistyksestä. He olivat olleet tilaisuudessa jalostuttamaan henkeänsä kaiken sen kautta, mitä hyvä koti, kasvatus, koulu, tiede ja taide taritsee. Toiset olivat osattomat niistä eduista. Näistä erilaisuuksista huolimatta olivat he olleet "kuolleet synneissä" ja "vieraat Jumalalle", mutta "Jumala oli herättänyt" heidät ja "siirtänyt heidät pimeyden vallasta rakkaan poikansa valtakuntaan." Nyt he olivat "Kristuksen sotilaita" ja tänne lähetetyt pystyttämään "lippua", joka heille oli annettu ja johon nojaten he taisivat kohota ja nousta ylös synnistä. — Katsellessani heitä, he ikäänkuin sanoivat:
Oi! "lippu" kallis, verraton, Se Jeesus nimi meille on! Kun siihen vaan mä katsahdan, Niin uutta voimaa ammennan!