Tähän pukuun pukeutuminen oli muutamille tovereistani ihan taistelun alainen asia. Toisille se oli siunattu, pyhähetki. Silloin ymmärsimme Hebr. 2:14-16 syvemmin kuin ennen. Herra Jeesus tuli ihmiseksi meidän tähtemme. Hän oli kaikessa kiusattu niinkuin mekin. Me tunnemme Hänessä ihmisen ihmisenä, kiusausten, ahdistusten alaisena, ihmisen, joka rakasti, iloitsi ja murehti. Meidän tähtemme Hän pukeutui meidän pukuumme. Mekin pukeuduimme Kiinalaisten tähden heidän pukuunsa. Sitten vuosien kuluessa tulimme huomaamaan kuinka tarpeellista oli olla niin Kiinalaisten kaltainen, kuin voi olla. Kansa ylipäänsä pelkää ulkomaalaisia ja jos näkevät meidät omassa puvussamme, pelkäävät vieläkin enemmän. Mutta nähtyään meidät heikäläisten vaatetuksessa, sanovat: "te olette muuten meidän näköisiä, mutta, silmänne, hivuksenne eivät ole!" On sen käyttämisestä aineellinenkin hyöty. Se tulee meille monin kerroin huokeammaksi. Sikäläisissä oloissa on se meidän pukuamme käytännöllisempi. Kiinalainen pukuni puhui minulle voimallisesti ulkokultaisuudesta ja nimi kristillisyydestä. Enhän ollut todellinen Kiinalainen! En ollut sisällisesti Kiinalainen. Ollakseni todellinen, oli minun synnyttävä Kiinalaisista! Niin ihmisenkin täytyy syntyä Jumalasta, ollakseen Jumalan valtakuntalainen, ollakseen kristitty. "Ellei joku uudestaan synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä", sanoo Herra Jeesus. Lapsiksi synnytään. Ei ulkonainen hurskas elämä ja puhetapa meitä tee Jumalan lapsiksi. "Totuuden sanalla" Jumala synnyttää meitä uudestaan (Jak. 1:18) ja Hänen "suurten ja kallisten lupaustensa kautta tulemme Jumalan luonnosta osallisiksi." (2 Piet. 1:4).
Nyt olimme jo puvun saaneet. Vielä hankittiin meille kiinalainen vuode. Siihen kuului laaja, pehmoinen peitto ja ruohomatto, jonka sisään se käärittiin matkalle lähtiessä! Kiinalainen eväskorikin hankittiin!
Valkeni sitten Tammik. 13 p. Laitoimme päivän kuluessa itsemme matkakuntoon. Pimiän tultua seisoi portilla toistakymmentä rikshamiestä. Uh, miten kylmä oli! Matalat jalkineemme eivät suurta suojaa antaneet ja siksi jalkojamme ihan paleli. Shanghai ei ollutkaan matkamme päämääränä, vaan Jangtsheo niminen kaupunki, suuren kanavan varrella, Jangtsir virran pohjoispuolella. Siellä oli K.S.L—llä koti, jossa maahan tulleet naislähetyssaarnaajat saivat opiskella maan kieltä. Sinne mekin olimme menossa. Shanghaissa liittyi meihin toisia tovereita. Laivalle tultuamme olimme nyt
Ensikerran Kiinalaisten keskuudessa.
Sydämen syvyydestä kiitimme Jeesusta armosta, jota olimme tähän asti saaneet osaksemme. Rukoilimme Hänen meitä auttamaan kielen oppimisessa niin, että pian voisimme puhua ihmisille Hänestä. Muutenhan olimme osaksi Kiinalaisia, mutta — kieli puuttui!
Tuntui herttaiselta kun vihdoinkin olimme Kiinalaisten joukossa. Olimmehan heitä jo nähneet kauvempaa, mutta nyt tulimme likeisiin tekemisiin heidän kanssaan. Heitä loikoi kaikkialla. Ahtaassa käytävässäkin makasi miehiä polttaen "ooppiumia." Ytelä, paha "ooppiumin" haju täytti joka paikan.
Seuraavana aamuna herättyämme, olimme mahtavalla Jangtsir virralla. Eräs laivamies tuli kysymään jos halusimme
Kiinalaista päivällistä.
Tottahan toki halusimme sitä! Muutaman tunnin kuluttua hän palasi tuoden kullekin kupillisen vedessä keitettyjä riisiryyniä, ja laski kunkin kupin viereen parin puisia, särmäisiä, huonostipestyjä, maalaamattomia, tasapäisiä noin 24 cm pitkiä puikkoja. Toipa vielä kupillisen maustimia, ja kolmannessa toi kalaa. Laski vielä kunkin kupin vierelle pienen astian, jossa oli jotain öljyä. Maistelimme, maistelimme, mutta ei ruoka oikein maistunut! Jos olisi maistunutkin, niin eihän niillä puikoilla äkkinäinen saanut suuhunsa toisistaan erillään olevia ryynejä! Ei auttanut muu, kuin eväskoriin turvautuminen, jonka lähetyskodin johtajatar oli antanut runsaasti varustaa leivällä, voilla, lihalla ja munilla. Kiitolliset olimme niistä.
Tulo Tsbenkiangiin.