Vääryyttä oli kärsittävä tai lakattava kaupasta. Toista tai toista oli mahdoton tehdä. Englanti päätti nyt lähettää lähetystön Pehkingiin valittamaan asiasta keisarille ja vaatimaan hyvitystä. Tämän tärkeän työn uskoi Brittiläinen hallitus Madrassin entiselle maaherralle, Lord Macartneylle. Eräänä Syyskuun päivänä, v. 1792, lähti lähetystö Kiinaan. Portsmouthin satamassa, etelä-Englannissa, oli satoihin nouseva joukko katsomassa lähetystön lähtöä. Ihmeteltiin tuon pitkän, laihan, nerokkaan ja kunnioitusta herättävän Lord M—n rohkeutta, kun uskalsi lähteä kaukaiseen, vieraaseen maahan, jossa muukalaisia niin pahoin kohdeltiin. Syyskuusta Kesäkuuhun viipyivät he Englannin ja Kiinan välillä. He purjehtivat ensin Kantoniin.
Kuultuaan lähetystön tulosta, keisari Kien Long käski virkamiesten kohtelemaan sitä hyvin.
Lord Macartneyn matka Pehkingiin
oli todellinen huvimatka! Matka jatkui meritse pohjoiseen. Missä vaan maalle nousivat, siellä heitä vieraina pidettiin. Maalla kestitseminen ei riittänyt, vaan laivaankin tuotiin viinejä, teetä ja — porsliineja. Vieraana ollen, oli hän oikeutettu pyytämään — lahjaksi, mitä vaan halusi! —
Pohjois-Kiinan rannikko oli Englantilaisille merimiehille outo. Lord M. pyysi Kiinalaista luotsia. Tinghain pormestari kutsui kokoon kaikki paikkakunnan miehet, jotka vähänkin olivat vesillä liikkuneet. Heidän joukossaan oli kaksi, jotka omilla kauppa-asioillaan olivat Pehkingissä käyneet. Heidät valittiin luotseiksi! Nöyrästi pyysivät miehet päästä vapaaksi tästä luottamustoimesta, sillä pitkällinen kodista poisolo oli lopettava heidän liikkeensä, mutta ei siinä itku eikä rukoukset auttaneet! Virkaan kun olivat valitut, oli heidän se vastaanotettava!
Komeat olivat luotsiveneet monine liehuvine lippuineen, joihin oli maalattu sanat: "lähetystö tuo veroa Englannista!" Virkamiehillä ei ollut aavistustakaan tämän lähetystön tarkoituksesta, eikä oikeaa käsitystä sen muassa olevista, keisarille aiotuista lahjoista.
Kulettiin Pei jokea myöten. Kaikkialla juoksi kansa katsomaan muukalaisia. Väkijoukossa kerrottiin heistä kaikenlaisia juttuja. Yksi tiesi kertoa heidän syntyneen satavuotisena. Toinen tiesi ettei heillä ollut polvitaivetta, eivätkä siis voineet juosta! j.n.e. Lähetystöä vastaanotti Tientsinissä Tshihlih maakunnan varakuningas, 80 vuotinen, arvoisa vanhus. Tilaisuutta varten oli hät'hätää rakennettu iso vastaanotto, silkillä vuorattu ja lipuilla kaunistettu teltta. Varakuningas otti vastaan Lord M—n suurella juhlallisuudella.
Muukalaisten tulo sai koko kaupungin liikkeelle. Tuhannet ja tuhannet ruskeat silmät tirkistelivät heitä. Tongtsheossa päättyi venematka. Siitä oli maitse matkustettava. Muutamat seurueesta ratsastivat, toiset kulkivat kantotuolissa ja osa ajoi kärreissä. Katsomaan kokoontunut kansan paljous tukkesi tien niin, että saattoväkenä olevien sotamiesten täytyi piiskoilla huiskien avata tie seurueelle.
Saavuttiin sitten pääkaupunkiin. Keisari ei ollutkaan vielä palannut Pehkingin pohjoispuolella olevasta kesäasunnostaan. Lähetystö jatkoi matkaa sinne. Kesähovin nimi oli
Reh hoo.