Se sijaitsee erinomaisen ihanassa laaksossa, Pehkingin ja Kiinan muurin välillä. Koko valtakunnassa ei löytynyt sille vertaista kauneudessa. Pähkinäpuiden ja mäntyjen peittämät korkeat kalliot kuvastuvat laakson läpi juoksevan joen pintaan. Linnan ihanissa puistoissa eli metsäneläviä, joita hoviherrat huvikseen pyytelivät. Tekojärvissä uiskentelivat kultakalat. Järviä toisiinsa yhdistävien kanavien ylitse johti komeat sillat ja niissä olevia pieniä saaria kaunistivat tuuheiden, tuoksuavain puiden ja pensasten varjossa olevat, somat huvihuoneet. Useat näistä huvihuoneista olivat pieniä palatseja, joissa virkamiehille pitoja pidettiin.
Tässä runollisessa, satumaisessa linnassa keisari Kien Long vastaanotti Lord M—n. Kiinalaiset virkamiehet koettivat valmistaa häntä vastaanottoa varten, aina uudelleen ja uudelleen huomauttaen hänelle polvistumisen tärkeyttä. Yhdeksän eri kertaa oli hänen polvistuttava, joka kerralla koskettaen maata otsallaan. Se oli vasallin velvollisuus! Mutta hän ymmärsi asemansa!
Vastaanotto päivä
valkeni. Kiinan hovissa lähetystöjen vastaanotto tapahtuu aamulla aikaiseen. Keisari Kien Long, vaikka oli jo 83 vuotinen, oli joka aamu, auringon noustessa, jo virkatoimissaan.
Lord M—n vastaanottoa varten oli tehty puistoon iso, kullattujen patsasten kannattama teltta, johon valtaistuin asetettiin. Maa oli peitetty kauneilla, kalleilla matoilla ja koristeltu somasti kirjaelluilla patjoilla. Kattoa kaunistivat verrattoman taidokkaasti maalatut lyhdyt.
Kellojen sointi ja torvien toitotus ilmaisi keisarin tulon. Hän tuli 16 miehen kantamassa kantotuolissa. Suuri joukko lipun ja varjostimien kantajoita ympäröi häntä. Keisari oli puettu yksinkertaiseen, ruskeaan silkkipukuun. Ainoana koristeena oli hatussa hohtava jalokivi.
Keisari otti ystävällisesti vastaan Lord M., joka taivuttaen ainoastaan toisen polvensa, taritsi hänelle anomuskirjeen ja hallitsijansa lähettämät lahjat.
Lahjat keisari otti vastaan verona. Lord M. sai vastaanottaa vastalahjoja, mutta vaan suosionosoituksena.
Päivällisen jälkeen vietiin vieraat katselemaan voimistelijoita ja nuorallatanssijoita. — Lähetystö vieraili hovissa koko viikon ja sai olla pidoissa, jotka pidettiin keisarin syntymäpäivänä.
Pitojen jälkeen ilmotettiin lähetystölle sen poislähtemisajan jo tulleen! Lord M. muistutti anomuskirjeestä. Keisari lupasi vastauksen lähettää — Kantoniin. Ei auttanut muu, kuin