Vanha serkku meni, pudistaen päätänsä. — Jos Luckard olisi tietänyt mikä kova-luontoinen kappale tuo on!
Tuskin Wappu oli yksinänsä ennenkun hän salpasi oven ja laskeusi polvilleen tyhjän vuoteen eteen. Hän otti kortit taskustaan ja pani kädet ristiin niiden päälle, niinkuin pyhälle jäännökselle ainakin.
Nyt tulivat surunsa ja tuskansa näkyviin ja hän lausui äkkiä: — Oi, sinun täytyi kuolla ja minä en ollut luonasi! Koko elin-aikanani et ole tehnyt minulle muuta kuin hyvää — ja minä — minä en ole koskaan sinua tästä palkinnut. Luckard, rakas vanha Luckard — etkö kuule minua? Nyt minä olen täällä — ja nyt se on myöhäistä! Mutta he minut jättivätkin vuorille kauemmaksi kuin koskaan paimenta on jätetty — ilkeydestä, että oikein kärsisin vilua ja masentuisin. Ja kaksi lammasta on se minulle maksanut ja vielä sinutkin, armas uskollinen sielu!
Hän hypähti pystyyn ja punaset itkeentyneet silmänsä hohtivat kuumeentapaisesti; hän nyrkitti ruskeat kätensä: — Vaan odottakaa vaan, te — te pyövelit kunnes tulen! Minä opetan teitä ajamaan viattomia, turvattomia ihmisiä talosta ja kodista. Niin totta kuin Jumala elää, Luckard, haudassasi saat kuulla kuinka sinun kostan, Luckard!
Hänen silmänsä kohtasivat Kristuksen kuvaa huoneen sängyn yllä. — Ja sinä, sinä sallit myös kaiken käydä kuinka tahtoo — etkä ketäkään auta, jollei itseänsä auta — nurisi hän surunsa raivoisuudessa tyynelle kärsivälliselle Jumalalle, jota hän ei koskaan voinut ymmärtää. Hän oli kauhea oikeutetussa ankaruudessaan. Kaikki, mitä hänessä oli isänsä taipumatonta luontoa, oli rajattomasti erämaassa saanut kehetä, ja suuri jalo sydän, jolla ainoastaan oli puhtaita aikeita, ajeli tietämättänsä vaarallisesti kuohuvaa verta hänen suonissansa.
Hän kokoeli kalleutensa, ne kortit, joihin vainajan kuolonhikiset sormet olivat piirtäneet viimeisen rakkauden tervehdyksen, sitten astui hän ulos ja meni Annemiedel'in luo kyökkiin.
— Minä jatkan nyt matkaani — sanoi hän vähän rauhoittuneena. — Minä pyydän ainoastaan että kerrotte minulle mitä kaikkea tapahtui Luckard'in ja ylimys-talollisen välillä, — hän ei enää nimittänyt häntä isäksi.
Annemiedel oli juuri kaatanut liemen puu-vatiin ja pakoitti Wappua syömään siitä.
— No niin, — sanoi hän sill'aikaa kun Wappu söi, — Bincentz on oikein ymmärtänyt mielyttää isääsi ja nyt hän tuntee vanhusta perinpohjin. Kesästä alkaen on Stromminger'in jalka kipeä, eikä hän enää voi kulkea ympäri niin, kuin ennen. Sentähden Bincentz aina illoin käy hänen luonansa ja kuluttaa aikaa hänen kanssansa kortinpelillä ja antaa ukon aina voittaa — hän aattelee kaiketi että saa voitot takaisin kun saa sinut! Vanhus tuskin voi elää enää ilman Bincentz'ia ja on vähitellen jättänyt kaikki hänen haltuunsa, kun hän ei itse kipeällä jalallansa enää pääse kulkemaan. Nyt on Bincentz'in mielestä talo kuin hänen omansa ja hän menettelee sillä mielensä mukaan. Silloin rupesi hän myöskin Luckard'ia vastustamaan, joka tahtoi että kaikki kävisi niinkuin ennen, mutta Bincentz otti kaiken vallan pois häneltä, että hänellä ei ollut mitään sanomista. Vaan kun näki kuinka kipeästi tämä Luckard'iin koski, sanoi hän kerran Luckard'ille että antaisi hänen emäntänä askarrella sekä vieläpä ummistaisi silmänsä, jos Luckard tahtoisikin koota itsellensä, kun Luckard vaan auttaisi häntä saamaan sinut, sillä hän tiesi kyllä että Luckard saisi kaikki toimeen sinun kanssasi. Mutta silloin Luckard suuttui: — Hän ei koko elämässään ollut varastanut, sanoi hän, eikä aikonut siihen ruveta vanhoilla päivillään — hän ei muuta tahtonut kuin mitä rehellisesti oli ansainnut, ja sitä miestä, joka semmoista esitteli, hän ei suinkaan voinut Wapulle tarjota, sanoi hän. Mitä se konna silloin tekee? Hän menee Stromminger'in luo ja kantaa Luckard'in päälle. Hän oli nyt vakuutettu siitä, — sanoi hän, — että ainoastaan Luckard oli syypää sinun uppiniskaisuuteesi häntä ja isää vastaan. Hän oli syypää tottelemattomuuteesi — sanoi hän — sillä Luckard tahtoi muka sinun kauttasi pitää vallan käsissään. Sillä lailla se tapahtui. Ja että hänestä voitiin sellaista uskoa, se musersi hänen sydämensä, sillä siitä ei ainoatakaan sanaa ollut totta. Koskee ihmiseen kun semmoinen vääryys tapahtuu. Kuuleppas: ei suinkaan hän koskaan sinulle sanonut ettet tottelisi isääsi?
— Ei koskaan, ei koskaan — päinvastoin hän oli nöyrä, uskollinen palvelija eikä sekaantunut asioihin, jotka eivät häntä koskeneet, — sanoi Wappu ja kyyneleet nousivat taas hänen kuumiin silmiinsä. Hän käänsi pois kasvonsa ja nousi.