— Tänään kyllä käy päinsä kun Benedikt on poissa, sillä nyt minä voin maata sinun kanssasi Benedikt'in vuoteella. Vaan kun hän huomenna palaa on meidän vaikea tulla toimeen kahdella vuoteella.
— Oh, minä en tarvitse mitään vuodetta, — huusi Leander innostuneena. — Hänen tähtensä tuolla sisällä minä kyllä makaan piisin penkillä taikka heinä-ladossa, se on minulle juuri yhdentekevä. Jos jonkun pitää kärsiä epämukavuutta hänen tähtensä, niin minä tahdon olla se.
— Saat varsin mielellään jos se sinua huvittaa; vaan ei heinäladossa eikä piisin penkillä, sillä se on liian likellä sairashuonetta, — ymmärrätkös?
— Niin, niin ymmärrän kyllä, — sanoi Leander ja puri juustoansa, niinkuin se olisi ollut hapan omena.
Nuorempien Klotz'ien makuuhuone oli vastapäätä Nikodemus'en, ja tämä pani nyt maata poissa olevan vuoteelle. Pari kertaa yöllä hän nousi ja meni Wapun ovelle kuuntelemaan kuinka hänen oli laita. Hän puhui ja houraili paljon, ja kerran Nikodemus selvästi kuuli hänen puhuvan kotkasta.
— Aha, — arveli hän, — varmaankin näki hän kotkan kun tuli tänne.
Nyt hän vieläkin unessa sitä pelkää.
Varhain seuraavana aamuna ennen aamiaista levottomuus taas ajoi
Leander'in ulos.
Vasta päivällis-aikana palasi hän kotia.
— No, kuinka jaksetaan siellä sisällä? — kysyi hän astuessansa sisään.
— Samalla lailla. Hän ei tahdo selvitä. Ja paitsi sitä on hänellä kauhea tuska ihmisistä, jotka tahtovat vangita häntä.