— Vai niin — sinä tiedät sen? — sanoi Wappu katkerasti, vapauttaen kilinsä ja laskien sn erääsen nurkkaan. Korjasi sitten vuoteensa ja auttoi Jooseppia laskemaan vieraan vuoteelle. Wapun kädet vapisivat sitä tehdessään.
— No niin — jatkoi Jooseppi huolimattomasti: — Tietäähän jokainen että sinä olet yhtä raju luonnoltasi kuin isäsi — että melkein olit tappaa Gellner-Vincentz'in ja kiukuissasi sytytit isäsi heinäladon tuleen. Minä tarkoitan vaan että kun näin aikaisin olet aloittanut, niin voi vielä pitkälle päästä!
— Tiedätkö miksi minä löin Bincentz'iä ja sytytin ladon tuleen? — kysyi Wappu vapisevalla äänellä: — Tiedätkö miksi minä olen tässä koiran-tallissa, kuin sinä sanoit? Tiedätkö sitä? — Ja hän taittoi polveansa vasten paksun oksan niin että se ritkahti ja Joosepin täytyi kummastella hänen voimaansa.
— En, — sanoi hän, — kuinka minä voisin sitä tietää.
— No, koska et sitä tiedä, niin ei siitä ole puhumista! — torui hän hiljaa ja sytytti valkeaa, maitoa keittääksensä.
— Kerro minulle miksi, jos arvelet että teen sinulle väärin!
Silloin Wappu taas nauroi tuolla katkeralla kimakalla tavalla, niinkuin hänen oli tapa tehdä kun sydän verta vuosi.
— Sinulle, — sinulle minä sen sanoisin?! — lausui hän. — Niin, — sinä olisit todellakin oikea mies, jolle sitä sanoisin!
Hän pesi kuumeen kaltaisella innolla pientä pataa, kaasi maitoa siihen ja ripusti sen rätisevän tulen yli.
Jooseppi ei huomannut sitä tuskaa, joka tässä pilkassa kätkyi — hän huomasi vaan pilkkaa, ja kääntyi suuttuneena pois Wapun luota.