— Tänne Jooseppi, ulos vapaasen ilmaan — tuossa ahtaassa pesässä et voi sille mitään.
Vaan Karhu-Jooseppi ei juossut pakoon.
— Niin totta kuin Jumala elää, en liikahda paikasta — ähkäsi hän. Vielä hetken aikaa voitto oli epätietoinen. Silloin Joosepin onnistui, kasvot muuria vasten painettuina, tarttua kotkan kynsiin rautakourillaan ja pakoittaa vastustavaa eläintä jättiläisvoimalla loukkuun, sill'aikaa kun tämä nokallaan hakkasi hänen käsiänsä ja käsivarsiaan.
— Veitseni, vedä ulos veitseni — minulla ei ole yhtään kättä vapaana, — huusi hän Wapulle.
Mutta Wappu käytti tätä hetkeä toisella lailla, hän juoksi sinne ja heitti liinan yli kotkan pään. Nyt oli Joosepin helppo sitoa kotkan jalat nuoralla yhteen ja näin se ei ollut enää vahingollinen. Jooseppi heitti sen maahan. Voitettuna koetti jalo eläin vapauttaa itseänsä. Jooseppi nousi ja latasi pyssynsä.
— Mitä teet? — kysyi Wappu hämmästyneenä.
— Minä lataan pyssyni, — vastasi hän ja puri hampaansa yhteen, haavoitettuin käsien kirvellessä. Kun oli ladannut, otti hän vangitun linnun, heitti sen ovesta ulos, kävi seisomaan kappaleen matkaa siitä, ojensi pyssynsä ja sanoi hiljaa käskien Wapulle: — laske se nyt irti!
— Mitä pitää minun tekemän? — kysyi Wappu, joka ei tahtonut korviansa uskoa.
— Sinun pitää laskea se lentämään!
— Miksi?