Ja hän katseli lintua yhtä ylpeästi kuin sotilas voitettua lippua: — Katso kuinka olen sitä kesyttänyt että se vapaasti saa lentää ympäri eikä kuitenkaan lennä pois luotani!
Hän asetti linnun olkapäällensä ja levitti sen siivet että Jooseppi näkisi ett'eivät olleet leikatut.
— Se on komea lintu — sanoi Jooseppi ja hänen metsästäjäsilmänsä katseli halullisesti kaunista saalista, jota ei kukaan metsästäjä olisi toiselle suonut, vielä vähemmin tytölle.
Hänen silmäyksensä nähtävästi ärsytti kotkaa, sillä se päästi kummallisen vinkuvan äänen, köyristi kaulaansa ja pystytti höyheniänsä Joosepille.
Wappu huomasi tämän oudon liikutuksen ja koetti rauhoittaa sitä hyväilemisellä.
— No Hansel — mitä sinun on, eihän ole tapasi olla tuommoinen!
— Aha, poikaseni — sinä tunnet metsästäjän — nauroi Jooseppi ylpeästi ja ojensi uhaten kättänsä ikäänkuin olisi tahtonut ottaa kotkaa Wapun olkapäältä.
Silloin ärsytetty lintu äkkiä vimmastui, levitti siipiänsä, lensi ylös katolle ja sitten alas vihamiehensä päälle. Kauhistuksen huuto pääsi Wapun huulilta. Asra pakeni nurkkaan ja lentelevä peto, jok'ei enää huolinut emäntänsä käskyistä, täytti melkein tuon ahtaan majan, koettaessansa peloittavalla nokallaan päästä likelle Jooseppia, iskeäkseen kynnet hänen kylkiinsä. Nyt oli vaan kamala sekasotku taistelevien nyrkistä ja siivistä, höyheniä lenteli ympäri ja seinät tulivat punaisiksi missä Joosepin veriset kädet niihin koskivat.
— Veitseni, jos vaan voisin saada veitseni esille, — huusi Jooseppi.
Wappu heitti oven auki: