— Sinä olet kaunis tyttö, sanoi hän rehellisesti, — vahinko vaan että olet niin rajuluontoinen!
Hieno puna lensi Wapun poskille, kun hän kuuli nämä sanat.
— Vaan onhan sinullakin sydän, — sanoi Asra, — minä tunnen kuinka se tykkii.
Virkistyneellä voimalla nosti Asra päänsä ja katseli Wapun kauniita päivettyneitä kasvoja ja hänen suuriin tummiin silmiinsä. Wappu katseli myöskin tarkemmin vierasta. Hän näki että sillä oli suloiset kasvot, tunnokkaat siniset silmät ja kultaiset silkin-hienoiset hiukset; häntä katsellessa valloitti Wappua outo tunne. Hän katsahti Joosepin puoleen ja rupesi taas askaroimaan tuvassa.
— Onko se todellakin Kotka-Wappu? — kysyi nyt Asra saattajaltaan, ikäänkuin hän ei olisi voinut käsittää että pahassa huudossa oleva Wappu voisi olla niin hyvä.
— Tuskin voisi sitä uskoa, mutta sanoohan hän itse että niin on.
— Ja minä voin kohta toteen näyttää että olen se sama — huudahti
Wappu, avasi oven ja kutsui: — Hansel — Hansel, missä olet?
Kimakka huuto vastasi hänelle ja Hansel lensi alas katolta ja ovesta sisään.
— Jesus, mitä se on? Huusi Asra tehden ristin-merkkiä, ja Jooseppi kävi hänen eteensä seisomaan, häntä suojellakseen.
— Se on sama kotka, jonka lapsuudessani otin pesästään — tuolta
Burgstein'in kalliolta. Siitähän minulla on tuo nimi — Kotka-Wappu!