— Oi, sinne, sinne, minä olen saanut tarpeeksi olostani täällä ylhäällä! — sanoi hänessä sisällinen ääni, ja rajusti halusi hän nyt saada elää, rakastaa, nauttia, ja kaipauksella ojensi hän kätensä valoisalle hymyilevälle maailmalle tuolla alhaalla!

— Wappu, sinun täytyy paikalla tulla pois — isäsi on kuollut.

Paimenpoika seisoi hänen edessänsä.

Wappu tuijotti poikaan kuin unessa kävijä.

Oliko tuo vale, jonka oli luonut hänen oma sydämensä, mikä niin hartaasti vaati onnea? Hän tarttui pojan olkapäihin, tullaksensa vakuutetuksi siitä, että se oli todellisuutta eikä valekuva!

Poika kertoi asiansa:

— Isäsi jalka tuli yhä pahemmaksi. Viimein siihen tuli kylmän vihat, ja tänä aamuna hän kuoli. Nyt sinä olet ylimystalon emäntä ja Klettermaier lähettää sulle terveisiä.

Se oli siis totta! Rauhan, vapauden sanansaattaja seisoi ihka elävänä hänen edessänsä. Sentähden oli Jumala näyttänyt hänelle maailman ihanuutta ikäänkuin olisi Hän tahtonut hälle sanoa: — kas, nyt se on sun! Tule alas ja ota lahjani vastaan!

Hän meni äänetönnä majaansa ja sulki oven. — Hän laskeutui polvilleen, kiitti ja rukoili — rukoili pitkän ajan perästä taas sydämen pohjasta, vuodattaen kuumia kyyneleitä isänsä tähden, joka oli mennyt pois eikä koskaan uskaltanut tai voinut häntä rakastaa; vaan nyt kyyneleet tulivat Wapun vapautetusta, hellästä sydämestä!

Sitten astui hän ales kotia kohden, joka taas oli koto hänelle ja jossa hänen jalkansa astui omalla pohjalla ja maalla. Klettermaier seisoi oven ulkopuolella ja heilutti riemuten lakkiansa Wapun lähestyessä. Se piika, joka kaksi vuotta sitten oli ollut niin hävytön Wappua kohtaan, toi nyt itkien ja nöyrästi avaimet hänelle, ja ovella vastaan-otti Bincenz häntä.