Kun peijaiset olivat ohitse ja vieraat olivat hävinneet, viipyi Heiligkreuz'in kirkkoherra vielä hetken aikaa Wapun luona ja puhui hänelle monta hyvää sanaa.
— Sinä olet nyt monen palvelijan käskijä, — sanoi hän, — vaan muista että se, joka ei voi itseänsä hallita, ei myöskään voi hallita muita! Vanha sananlasku sanoo: "joka ei voi totella, se ei myöskään voi käskeä". Opi tottelemaan, lapseni, että osaisit käskeä!
— Vaan, teidän korkea-arvoisuutenne, ketä minun pitää totella, eihän nyt kelläkään ole mitään käskemistä minun suhteeni?
— Jumalaa!
Wappu vaikeni.
— Tämän, — sanoi kirkkoherra ja otti jotakin kauhtanansa väljästä taskusta, — tämän olen jo aikoja sitten sinulle määrännyt, siitä asti kun kävit minun luonani, mutta matkoillasi et kuitenkaan olisi voinut viedä sitä mukaasi.
Ja eräästä laatikosta otti hän hienosti veistetyn pyhimys-kuvan puisella jalasteella.
— Kas, tämä on suojelijattaresi, pyhä Wallburga. Vieläkö muistat mitä sinulle sanoin kovasta ja pehmeästä aineesta ja hyvästä Jumalasta, joka oksa-sauvasta voi veistää pyhimys-kuvan?
— Muistan, — sanoi Wappu.
— No näetkös, ettet sitä unhoittaisi, olen Sölden'istä tuottanut sinulle tuommoisen kuvan. Ripusta se sänkysi yli ja rukoile sen edessä ahkerasti, se tulee tekemään sinulle hyvää.