— Suuri kiitos, teidän korkea-arvoisuutenne, sanoi Wappu nähtävästi iloisena ja otti varovasti tuon heikon kapineen koviin käsiinsä. — Sitä nähdessäni tulen aina ajattelemaan teidän oivaa selitystä! Tämän kaltaiselta pyhä Wallburga siis näytti! — Oi mikä hyvä ja suloinen ihminen hän lienee ollut! Se joka olisi hurskas ja hyvä kuin hän!
Ja kun Klettermaier tuli hänen luo, näytti hän kuvan hänelle ja huusi:
— Katso, Klettermaier, mitä minä olen saanut: pyhän Wallburgan, suojelus-pyhäni! Mutta siitäpä lähetämmekin kirkkoherralle ensimäisen kauniin lampaan, jonka saamme.
Tuo hyvä kirkkoherra vastusti hartaasti tätä vaihtokauppaa, mutta Wappu ei iloissaan ottanut sitä korviinsa.
Kun pappi oli lähtenyt, meni Wappu huoneesensa ja ripusti kuvan seinään vuoteensa yli, ja sen ympäri naulasi hän vanhan Luckard'in kortit seppeleeksi. — Sitten meni hän ulos katsomaan mitä olisi tehtävää kyökissä tai kartanossa.
— Hansel, — huusi hän ohitse mennessä kotkalle, joka istui puupinolla, — nyt me olemme herroina täällä! — Ja tuo herruuden tunto oli hänelle pitkän orjuuden jälkeen kuin janoovaiselle hurmaava viini, joka nääntyvän suonia virvoittaa!
Pihalla oli Bincenz'in pestaama palvelus-väki kokoontunut, ja Bincenz niiden parissa. Hän oli tullut laihaksi ja keltaiseksi iholtaan; keskellä mustia, paksuja hiuksiaan oli hänen päässänsä paljas paikka, ikäänkuin muukin ajeltu päälaki. Palavat silmät olivat vaipuneet syvälle päähän ja näyttivät suden silmille, jotka vuoriloukosta saalista katselevat.
— Mikä nyt on? — kysyi Wappu ja seisahtui.
Tuo muinoin niin ylpeä talonpoika lähestyi pelkääväisellä nöyryydellä.
— Me tahdomme ainoastaan kysyä sinulta josko nyt kohta aiot meitä pois käskeä — kun olimme niin pahoja sinua kohtaan Stromminger'in eläessä? Vaan sinä tiedät että meidän täytyi noudattaa hänen tahtoansa.