— Te teitte velvollisuutenne, —- sanoi Wappu tyynesti. En eroita ketään ennenkuin huomaan että hän on kunnotoin palvelluksessaan, ja jos ette niin pahasti matelisi edessäni, niin te mielyttäisitte minua enemmän! Menkää työhönne, että saan nähdä mitä te toimitatte — se on parempi kuin kaikki nämät temput!
Väki meni pois. Bincenz jäi jälelle ja hänen silmänsä olivat Wappuun kiinnitetyt. Tämä kääntyi ja ojensi kätensä hänelle.
— Ainoastaan yhden minä kiellän tulemasta kartanooni ja maalleni, sinun, Bincenz! — sanoi Wappu.
— Wappu! — huusi Bincenz, tämänkö — tämänkö kaikesta siitä, mitä olen isällesi tehnyt?
— Sinun pitää tulla palkituksi siitä, että isäni kivulloisuuden aikana tiluksien hoitajana olet häntä auttanut — minä lahjoitan sinulle ne niityt, jotka ovat talosi rajalla, ja arvelen että työsi ja vaivasi siten ovat palkitut — jos ei, niin ilmoita se vaan, minä en tahdo olla sinulle velkaa — pyydä mitä tahdot — vaan älä enää näytä itseäsi minulle.
— Minä en tahdo mitään muuta kuin sinua, Wappu — ilman sinua kaikki on minulle yhtä arvotointa. Sinä olet melkein tappanut minut, olet rääkännyt minua niin usein kuin olet minua nähnyt — ja — paholainen minut periköön — en sittenkään voi sinusta luopua! Katso sinun tähtesi olisin valmis mihin hyvänsä. Sinun tähtesi voisin tehdä vaikka murhaa — sinun tähtesi voisin myydä sieluni autuuden — ja sinä tahdot maksaa minua muutamilla niityillä? Luuletko noin pääseväsi minusta? Tarjoo minulle koko omaisuutesi ja koko Oetz-laakso lisäksi — minä syljen siihen jos et anna minulle omaa itseäsi — katsele minua: rakkauteni sinuun on minua kalvannut — en tiedä kuinka lienee, vaan yhdestä ainoasta suudelmasta sinulta minä lahjoittaisin minun kaikki tavarani ja kultani ja sitten itse vaikka nälkää kärsisin koko elinaikanani! Lähetä nyt luokseni luvun-laskija ja anna hänen vielä kerran tuumia kuinka monella ruohonkorrella ja pennillä sinä voit minua maksaa.
Ja hurjimmalla, katkerimmalla pilkan silmäyksellä jätti Bincenz hämmästyneen Wapun seisomaan ja lähti pois kartanosta.
Hän saattoi Wapun värisemään. Tuommoisena hän ei ennen ollut häntä nähnyt — hän oli luonut silmäyksen semmoiseen himojen syvyyteen, jonka vaikutukset olivat epätietoiset, ja tunsi sekä inhoa että sääliä.
— Mitähän minussa lieneekään, joka tekee kaikki miehet niin hulluiksi? — ajatteli Wappu. Oi, ainoastaan yksi ei tullut; se ainoa, jota hän piti hyvänä — se halveksi häntä. Ja mitä — hyvä Jumala, jos hän ajan kuluessa olisi mennyt naimiseen? Tätä ajatellessaan lakkasi Wapun sydän tykyttämästä. Hän ajatteli taas tuota vierasta tyttöä, jonka Jooseppi oli vienyt seurassaan Hochjoch'in yli. Vaan ei — olihan se palvelus-tyttö!
Mutta pian jotakin oli tapahtuva! Nyt hän oli rikas ja kunniassa pidetty, ja nyt hän voisi Jooseppia lähestyä yhtä askeletta! Hänen naisellinen ylpeytensä vastusti kuitenkin tätä ajatusta, ja odottaa — aina odottaa oli kaikki, mitä hän taisi tehdä.