Kummastuksen huuto pääsi jokaisen huulilta. Tytöt nauroivat miehille, jotka eivät saaneet aikaan yhtä paljon kuin tyttö, ja miehet raapivat korvantaustaa, arvellen ett'ei ylimystalon emännän laita ollut oikea, vaan että piru itse oli pelissä.
Wappu seisoi vaunuilla ja katseli laskevaa aurinkoa punaisessa iltaruskossa. Hänen katsantonsa oli ylpeä. Tässä silmänräpäyksessä oli hänestä taas selvää ett'ei ollut hänellä vertaistansa, ja voimansa tunteessa olisi hän tahtonut taistella koko maailman kanssa.
Silloin tuli Bincenz ja huusi hänelle:
— Wappu, sinä näytät Potiphar'in ruhtinattarelle elefantin selässä. Jos Jooseppi olisi sinua semmoisena nähnyt, ei hän varmaankaan olisi voinut olla niin kylmäkiskoinen!
Wappu kävi tuli-punaiseksi tästä pistossanasta ja hyppäsi alas vaunuilta.
— Pyydän sua säästämään tuommoisia leikkilauseita, sanoi hän tultuansa alas.
— Ei, ei, sanoi Bincenz: en tarkoittanut pahaa — vaan sinä olit niin ihana kun siinä seisoit — ja nuo sanat lensivät suustani, vaan ei se enää tapahdu.
He astuivat äänettöminä toinen toisensa rinnalla.
— Mitä maailmasta kuuluu, kysyi Wappu viimein tapansa mukaan.
— Ei paljoa! — sanoi Bincenz, — kerrotaanpa vaan että Hagenbacher
Pietarin ja Paavalin päivänä Sölden'issä menee tanssiin palvelus-piian
Asran kanssa. Minä olen kuullut sen siltä, joka Imst'istä oli tuonut
Asralle Joosepin maksamat kengät ja silkkiliinan!