— Oi sinä kurja raukka — siis luulit Kotka-Wapun menevän tuohon verkkoon? Se on juuri teidän tapaan, isäni ja sun, vaan ei kumpikaan minua tuntenut. Mitä minä huolin omaisuudesta ja rahoista — mitä minä tahdon, sitä en voi niillä ostaa ja sentähden en myös niistä huoli. Maanantaina panen kapineeni kokoon ja lähden taas täältä, sillä sinun vieraasi minä en tahdo olla — ei tuntiakaan. — Vaikka minun on ylimystaloa sääli, jossa olen maailmaan tullut — niin en kuitenkaan ole ollut onnellisempi ylimystalon emäntänä, kuin milloin paimensin karjaa, ja vieraaksi tunsin itseni täällä, niinkuin sielläkin. Sentähden on parasta että lähden matkalle niin pian kuin mahdollista.
Hän kääntyi tyynesti kartanoon päin. Silloin joutui Bincenz äärettömään tuskaan. Hän lankesi polvillensa Wapun etehen ja syleili hänen jalkojansa.
— Tätä minä en tahtonut — sinä et saa lähteä pois, älä tee sitä Jumalan tähden, mitä minä ylimystalosta huolin — minä tarkoitin vaan — oi Jumalani — tahtoohan kaikkia koettaa! — Hän piti toisella kädellään Wapusta kiinni ja toisella vei hän paperin hampaittensa väliin ja repi sen rikki: — Kas siinä, siinä; sinulla on se paperipala — minä en huoli ylimystalosta jos sinä et ole siellä — tuolla — tuolla — ja tuuli vei paperipalaset ympäri. — Minä en tahdo mitään, en niin mitään — vaan älä lähde pois täältä!
Wappu katseli häntä hämmästyneenä. — Se on ikävä, Bincenz — vaan minä en kuitenkaan voi sinua auttaa, yhtä vähän kuin kukaan voi auttaa minua! Ota sinä ylimystalo, isäni on määrännyt sen sinulle, ja sen pituinen se, vaikka olet hävittänyt paperin — minä en tahdo lahjoja sinulta! — Tämä ilettääkin jo minua — mitä minä odottaisin? Ihmiset eivät kelpaa minulle enkä minä ihmisille. Minä otan Hanselini ja lähden taas vuorille — siellä olen kotona. Vaan jos saan pyytää jotakin sinulta, niin se on se, että siksi kun minä olen poissa olet kertomatta, ett'ei ylimystalo enää ole minun — sillä tiedä — minä en kärsi tulla naurun alaiseksi! Se — se saattaa minut raivoon! Ajattele heidän ilkkumistaan ja pilkkaansa jos saisivat kuulla että ylpeän Strommingerin Wapun täytyy lähteä talostaan ja tiluksiltaan kuin köyhä palkkapiika — sitä minä en voisi kärsiä ja elää. Anna minun lähteä täältä ylimystalon emäntänä!
— Wappu! — huusi Bincenz, — jos sen todellakin teet, niin minä lähden kanssasi! Sinä et voi estää minua saattamasta sinua minne menet — maantiet ovat vapaat — kuka hyvänsä saa käydä niillä!
Wappu katseli häntä kauhistuneena, seisoen vavisten hänen edessänsä, ja hänestä tuntui, kuin paha henki olisi tarttunut hänen kantapäihinsä:
— Mitä tästä tulee, sanoi hän neuvotonna itsekseen.
Samassa tuli sanansaattaja Sölden'istä suoraan Wapun luo ravintolasta, suuri kukkasvihko hatussa ja juhlapuvussa, kuin hää-kutsuja.
— Hän tulee kutsumaan sinua Joosepin ja Asran häihin — nauroi Bincenz kamalasti.
Wappu kompastui johonkin, hän haparoi Bincenzia, ja tämä tarttui nopeasti Wappuun ja kannatti häntä.