Vaan sanansaattaja tuli heiluttaen hattuansa Wapun luo:

— Jumalan rauhaa, ylimystalon emäntä! Jooseppi Hagenbacher lähettää ystävällisesti kutsumaan sinua tanssiin Pietarin ja Paavalin päivänä. Jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan, niin hän päivällis-aikana tulee noutamaan sinua "Hirvelle"! Minun pitäisi saada vastaus!

Jos taivas olisi auennut Wapulle — ja helvetti Bincenz'ille — niin olisi tuntunut juuri kuin nyt!

Siis koko juttu Asrasta ei ollut totta, Jooseppi tuli Wapun luo — hän tuli viiden vuoden tuskan ja surun jälkeen — viimeinkin, viimeinkin! Sana oli sanottu — tuuli vei sen riemulla eteenpäin, kaiku kertoi sen, valkoiset jäätiöt hymyilivät sille ilta-auringon hohteessa: — Karhu-Jooseppi ja Kotka-Wappu tanssiin! — Ihmiset niitulla näyttivät riemuitsevan, heinävaunut tanssivan eteenpäin, kotka katolla heilutti ilosta siipiänsä — että vihdoinkin ne, jotka kuuluivat yhteen, joutuivat yhteen!

Iloa kaikille: jättiläisten suku herätetään taas eloon tässä pariskunnassa.

Jalosti hymyten kuin ruhtinatar myrttikruunu päässä kumarsi Wappu ja sanoi melkein ujosti sanansaattajalle, että hän odotti Jooseppia.

Ja Bincenz kallisti päätänsä puuta vasten siinä vieressä, vaaleana, mykkänä entisyyden haamuna.

Wappu katsahti säälien häneen; nyt hän ei enää ollut peloittava —
Wappu oli haavoittamatoin, ei kukaan voinut hänelle enää tehdä mitään!
Hän riensi kotia ja ihmiset katselivat häntä kummastellen, niin
autuaalle hän näytti.

Vaan hän ei kärsinyt olla huoneissa; hän otti rahoja mukaansa ja jakeli siitä, mitä tiesi olevan omansa, sillä ylimystalon oli hän päättänyt jättää Bincenz'ille, — hän oli kuitenkin niin rikas että voi hankkia Joosepille ja kaikille ympärillänsä hauskan elämän, sillä hänen laillinen osansa Stromminger'in perinnöstä oli suuri jo sekin. Nyt hänen täytyi tehdä kaikille hyvää — hän ei voinut yksinään kantaa tätä ennen tuntematonta, rajatonta onnea.

Nuo kaksi päivää ennen Pietarin-Paavalin juhlaa olivat ikäänkuin satu koko kylälle.