— Vaan odotappas, kyllä sen ajan sinusta ulos; kiristeli isä.
— Niin, niin! sanoi tyttö nyykyttäen; se kuului kuin: — koetappas vaan.
Sitten he eivät koko matkalla enää puhuneet toisilleen.
Kun tulivat kotiin ja Wappu meni huoneesensa, riisumaan päältään juhlakoristukset, pisti vanha Luckard, joka jo oli ollut hänen äitinsä ja iso-äitinsä luona ja äitin sijassa oli Wappuakin kasvattanut, päänsä ovesta sisään, kuiskaten:
— Wappu, oletko itkenyt?
— Miksi? — kysyi tyttö tavattoman äkäisesti.
— Tänään ensimäisenä rippipäivänäsi panin korttia sinulle ja ne ilmoittivat kyyneleitä ja onnettomuutta: Sinä tulit ulos kahden sota-miehen välillä: se oli kapealla tiellä ja kaikki oli niin selvää, kuin se olisi tänäpänä tapahtunut.
— Vai ni-in? sanoi tyttö huolimattomasti ja pani äiti-vainajansa kauniin hameen isoon puukirstuun.
— Mikä sinun on, lapsi? — kysyi Luckard, sinä näytät niin huonolle ja olet myös tullut niin aikaisin kotia. Sinä et ole tanssinut!
— Tanssinutko! — tyttö nauraa hohotti niin kovasti ja kimakasti, kuin olisi vasaralla kanteleen kieliä lyönyt, jotta olisivat päästäneet kimisevän, valittavan äänen. — Minäkö olisin tanssinut!