Taskuun oli hän kätkenyt piipun ja Joosepin sormuksen. Näin odotti hän liikkumatoinna, ja tämä odottaminen oli varmaankin vaikein tehtävä, minkä eläissänsä oli saanut osakseen.
— He tulevat — he tulevat! — huusi talouden-hoitaja alas; — Jooseppi ja koko joukko muita poikia, Zwiefelstein'istä ja Sölden'istä — ja "Lampaan" isäntä Zwiefelstein'istä — siinä on koko pitkä rivi!
Kaikki talossa riensivät esille, Wapun huoneesen kuului jo tulevien askeleita. Silloin Wappu astui ulos ja häntä nähdessään kaikki huudahtivat ihastunein: ah!
Samassa tuli saattojoukko pihaan, Jooseppi ensimäiseksi.
Wappu meni hänelle vastaan ujosti ja kuitenkin morsiamen jaloudella, joka on ylpeä sulhasestaan — ylpeä olla semmoisen miehen valitsema.
— Jooseppi — oletko täällä?! — sanoi hän ja hänen äänensä kuului niin lempeälle ja suloiselle, kuin ei milloinkaan ennen.
Ja Jooseppi katseli häntä oudosti, melkein arasti ja loi silmänsä maahan. — Wappu säpsähti — oliko se tarkoituksella vai sattumaltako? Jooseppi oli pannut sulan hatussaan ylösalasin, niinkuin nuoret miehet tekevät kun etsivät riitaa, vaan tänä päivänä se varmaankin oli satunnaista!
Kaikki seisoivat ympärillä ja katselivat häntä — hänen mieltänsä ahdisti eikä hän voinut enää sanoa mitään — Jooseppikin oli ääneti. Wappu katseli häntä liikutettuna sumuisin silmin, vaan Jooseppi vältti niitä: — hän oli arvattavasti hämillänsä niinkuin Wappukin!
— Tule! — sanoi hän viimeinkin, antaen hänelle kättä. Wappu laski kätensä Joosepin kätehen ja he kävivät äänetöinnä "Hirvelle" päin. Vieraat ja kaikki palvelijat seurasivat.
Usein tapahtuu, että päivä näyttää pimeälle sille, joka juuri on aurinkoon katsellut, niin Wapullekin tapahtui että keskellä onnea hänen sielussaan oli pimeä. — Hän ei ymmärtänyt miten oli, hän oli niinkuin houreissa eikä käsittänyt itseänsä. Kaikki oli niin peräti toisellaista kuin hän oli ajatellut.